Oululaisyhtiö kehitti mullistavan palontorjunta-aineen – "Jos kerromme tarkemmin, niin meillä ei ole mitään patentoitavaa"

0:41img
Julkaistu 16.11.2018 22:22
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Suomalaisyhtiö kertoo kehittäneensä joukon palontorjunta-aineita, jotka voivat mullistaa metsä- ja maastopalojen sammutuksen.

Video: Kauhavalla kyti heinäkuussa sitkeä maastopalo turvesuolla.

Oulussa viime vuonna perustettu Xpyro kertoo, että sen uudet lannoitepohjaiset palontorjuntakemikaalit ovat toimineet testeissä.

– Aine on täysin käyttökuntoista. Sitä on käytetty Metsähallituksen ennallistamispoltoissa. Kokemukset ovat olleet hyviä, sanoo Xpyron tuotekehitysjohtaja Kimmo Saari.

Pyhäranta maastopalo (4)

Pyhärannan maastopalojen tuhoja viime kesänä.

Aineita voi käyttää myös metsäpalojen ennaltaehkäisyyn. Sen vaikutus säilyy maastossa jopa viikkoja, jos ei sada.

– Nämä ovat nestemäisiä aineita, jotka levitetään palorintaman eteen ja palo pysähtyy siihen. Ne voi levittää myös ennalta ehkäisevästi,  Saari sanoo.

Kalifornia maastopalo lehtikuva 3

Palokunta taistelee jälleen rajuja maastopaloja vastaan Kaliforniassa.

Yhtiö ei liikesalaisuussyistä kerro tarkemmin, mitä aine on.

– Olemme juuri patentointivaiheessa. Jos kerromme tarkemmin, niin meillä ei ole mitään patentoitavaa.

"Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen"

Saari painottaa, että aineet ovat ympäristöystävällisiä, ja myös helppokäyttöisiä palontorjuntatyön kannalta. Aineesta ei vapaudu ilmastoa kuormittavia kaasuja tai jää maastoon haitallisia kemikaaleja vaan se toimii lannoitteena.

– Aineet ovat ph-neutraaleja. Metsään ei voi levittää mitään myrkkyjä. Pelastushenkilökunnan kannalta ne ovat ihan kuin normaalia vettä. Aineet voidaan levittää samanlaisella kalustolla. Mitään uutta kalustoa ei tarvita. Ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, Saari sanoo.

Yhtiö kertoo kehittäneensä useita aineita, joita voidaan tilanteesta riippuen käyttää erilaisten palojen torjuntaan. Esimerkiksi maan sisässä kyteviä turvepaloja varten on oma aineensa.

Ruotsi maastopalot

Laajat metsäpalot tekivät tuhoja Ruotsissa kesällä.

Seuraavaksi Xpyro keskittyy markkinointiin ja jatkaa samalla tuotteiden kehittelyä. Yhtiö kertoo tavoitteeseen esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan metsäpaloja vähentämällä.

– Keskusteluita käydään useamman valtion kanssa. Suomessa aine saadaan markkinoille varmaankin keväällä. Talvella kun ei ole lumen takia metsäpalojakaan. Kiinnostusta on kuitenkin koko ajan, kun kesät ovat eri aikaan eripuolilla maapalloa. Esimerkiksi Australiassa kesä on juuri tuloillaan.

Yhdysvaltojen Kaliforniassa kärsitään parhaillaan pahoista maastopaloista, joissa kuollut yli 60 ja yli 600 on kateissa. Saari sanoo, että uuden aineen käytöstä Kalifornian palojen torjunnassa on keskusteltu. Hänen mukaansa keskusteluita on käyty sekä Kalfiornian osavaltion että Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisten kanssa.

– Keskusteluyhteys on olemassa. Olemme olleet molemmin päin yhteyksissä, Saari vahvistaa.

Tuoreimmat aiheesta

Metsäpalot