Oulun maahanmuuttajat järkyttyivät kauppakeskuspuukotuksista

1906 Valkea
Oulun maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja Anna Litewka-Anttolainen on huolestunut väkivallan lisääntymisestä ja raa'istumisesta.MTV / AOP
Julkaistu 19.06.2024 15:05
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Oulun maahanmuuttajaneuvoston mukaan rasismiin ja syrjintään ei puututa Suomessa riittävän jämäkästi: lopputuloksena on väkivaltaa.

Oulun maahanmuuttajayhteisössä on seurattu järkyttyneenä kauppakeskuspuukotuksia.

– Meillä on iso huoli turvallisuudesta ja siitä, mihin viharikokset ja rasismi yhteiskunnassa voivat johtaa, sanoo Oulun maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja Anna Litewka-Anttolainen MTV Uutisille.

Kohteena kummassakin puukotuksessa ovat olleet maahanmuuttajataustaiset. 

Viime viikon torstai-illalla kauppakeskus Valkeassa puukotettiin 12-vuotiasta poikaa ja yritettiin puukottaa 14-vuotiasta poikaa. Äärioikeistoaktiivi Sebastian Lämsää epäillään kahdesta murhan yrityksestä ja hänet vangittiin maanantaina. 

Tiistaina alaikäisen pojan epäillään puukottaneen alle kolmekymppistä ulkomaalaistaustaista miestä. Epäillyn puhuttelussa ilmeni viitteitä, että kyseessä olisi ollut rasistinen motiivi. 

Lue myös: 

Kaleva: "Iskut tulivat kuin ompelukoneesta" – Puukotuksen uhri oli 26-vuotias aasialainen ravintolatyöntekijä

Neuvosto: Maahanmuuttovastaisen keskustelun lopputulos

Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja Anna Litewka-Anttolainen viittaa viime vuoden lopussa julkaistuun raporttiin, jonka mukaan rasismi on osa nuorten arkea Suomessa. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan (Etno) selvityksen mukaan nuoret toivovat voimakkaampaa puuttumista rasismiin. 

Lopputulos nähtiin Litewka-Anttolaisen mukaan nyt Oulussa. 

– Jos nousee maahanmuuttovastainen keskustelu yhteiskunnassa, eikä syrjintään ja rasismiin puututa eikä näitä tunnisteta, johtaa se vihan pyramidin tasolle. Silloin tapahtuu viharikoksia ja väkivaltaa.

Lue myös: 

Nyt kommentoi kauppakeskusjohtaja Valkean puukotusta

Yle: SDP:n Tytti Tuppurainen aikoo ehdottaa, että eduskunta kävisi ajankohtaiskeskustelun äärioikeistolaisesta väkivallasta

"Epäilty on nuori, vasta lapsi" – Oulun poliisi on erittäin huolestunut rasismimotiivista kauppakeskuspuukotuksissa

PS:n Purra Oulun puukotuksesta: "Ei  voi hyväksyä"

Stubb ja Orpo tuomitsevat Oulun puukotuksen

Oulu: Valkea-puukotuksen uhri jälleen ulkomaalaistaustainen – alaikäinen epäilty kertonut poliisille rasistisista motiiveista

Poliisi: Valkea-puukotuksen uhri jälleen ulkomaalaistaustainen – alaikäinen epäilty kertonut poliisille rasistisista motiiveistaOulun poliisi on erittäin huolestunut kauppakeskuspuukotusten mahdollisesta rasismimotiivista

Tuoreimmat aiheesta

Viharikokset