Maahanmuuttovastainen puhe on rasististen viharikosten juurisyy, sanoo äärioikeistoa tutkinut historiantutkija Oula Silvennoinen Helsingin yliopistosta.
– Mielestäni se iso kuvio Suomessa, lännessä ja muualla Euroopassa on, että meillä on aktiivisia äärioikeistopuolueita, jotka harrastavat rasistista kiihotusta, Silvennoinen sanoo.
Hänen mielestään yhteiskunnassa siedetään maahanmuuttovastaisuuteen yllyttävää puhetta nykyään paremmin siksi, että sitä harjoittavat laillisen puolueen jäsenet.
– Se on se pohja, josta nämä tekijät saavat innoituksensa.
Silvennoinen oli vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2019.
Hän totesi Huomenta Suomessa Suomen olevan tilanteessa, jossa hallitusvastuussa on puolue, joka on pitkään pitänyt yhteyksiä kaikkein radikaaleimpaan äärioikeistoon.
Silvennoinen nosti esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan, joka joutui eroamaan elinkeinoministerin tehtävästä äärioikeistosympatioiden vuoksi vuonna 2023.
Tutkijan mielestä perussuomalaiset uhriutuu
Silvennoisen mukaan perussuomalaiset ovat reagoineet Oulun puukotuksiin tähän mennessä lähinnä väistelemällä vastuuta ja uhriutumalla.
– Tämä nähtiin eduskunnan rasismikeskustelussa, josta perussuomalaiset jäivät itse pois siitä sillä verukkeella, ettei SDP ollut kutsunut heitä keskusteluun ajoissa.
Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenna Simulan mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ilmoitti vain puolta tuntia ennen määräaikaa julkisuuteen, että muut puolueet ovat ilmoittautuneet keskusteluun perussuomalaisia lukuun ottamatta.
Muut puolueet kuitenkin ehtivät vastata jo tiistaina.
Rantanen puhui rasismin sijaan nuorisosta
Oulun viime torstaina tapahtuneesta lapsen puukotuksesta epäillään 33-vuotiasta uusnatsitaustaista Juhani Sebastian Lämsää.
Lämsä on myöntänyt puukotuksen, mutta kiistänyt teon motiivin olleen rasistinen.
Oulussa kauppakeskus Valkeassa tällä viikolla tapahtuneesta puukotuksesta epäillään 15-vuotiasta poikaa.
Polisiin mukaan epäillyn puhutuksessa kävi ilmi teon rasistinen motiivi.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoi keskiviikkona eduskunnassaan pitämässään tiedotustilaisuudessa, ettei vetäisi Oulun puukotuksista johtopäätöstä, että Suomessa vallitsisi rasistinen ilmapiiri.
Hän painotti sen sijaan nuorten väkivaltarikollisuuden merkitystä, johon Rantasen mukaansa tulisi puuttua kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
11:20