Oulun poliisi: Myllyojan piirityspaikalla turvallista liikkua

2:40img
Julkaistu 15.01.2015 04:30

MTV UUTISET - STT

Oulussa Myllyojan piirityspaikalla on jo turvallista liikkua, kertoo Oulun poliisi.

Tilanne on poliisin mukaan päättynyt.  

Vielä puolenyön aikaan poliisi sanoi paikalla olleille ihmisille, että alueelle ei ole turvallista mennä. STT-Lehtikuvan kuvaajan mukaan paikalla oli vielä tuolloin ainakin kolme ambulanssia.  

Poliisi ei kommentoinut STT:lle aamuyöllä sitä, liittyikö tapaukseen myös muita henkilöitä kuin kiinni otettu epäilty surmaaja. Poliisi ei kommentoinut myöskään epäillyn surmaajan tilaa. Illalla poliisi tiedotti, että epäillyn kiinniotossa käytettiin asetta.  
Tapauksen tutkinta on siirtynyt keskusrikospoliisille, jonka on määrä tiedottaa tapauksesta lisää aamulla.  

Oulua järisyttänyt draama sai alkunsa, kun tuntematon mies surmasi kaksi ihmistä iltakuuden aikoihin kirveellä Tuirassa sijaitsevassa pubissa. Poliisi aloitti suuren etsintäoperaation ja varoitti yleisöä vaarallisena pidetystä miehestä.   

Toinen uhreista surmattiin sisällä pubissa, toinen sen ulkopuolella. Etsintäoperaatio päättyi illalla kuusikerroksisen kerrostalon piiritykseen Myllyojalla.   
  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa