P. Diddy pidätettiin New Yorkissa

Rap-artisti P. Diddy, eli Sean Combs, on hänen asianajajansa Marc Agnifilon mukaan pidätetty New Yorkissa.

Rap-artisti ja tuottaja P. Diddy, eli Sean Combs, on pidätetty New Yorkissa. Asiasta kertoi CNN:lle hänen asianajajansa Marc Agnifilo.

Combs on ollut New Yorkissa viime viikosta lähtien ja hänet pidätettiin maanantaina 16. syyskuuta Park Hyatt -hotellissa 57th Streetillä Manhattanilla. 

Neuvottelut Combsin luovuttamisesta olivat olleet käynnissä, ja häntä vastaan ollaan nostamassa liittovaltion syytteitä. The Guardianin mukaan syyttäjät eivät heti ilmoittaneet syytteiden yksityiskohtia. 

– Olemme pettyneitä Yhdysvaltain syyttäjänviraston päätökseen ajaa mielestämme epäoikeudenmukaista syytettä Combsia vastaan, Agnifilo kertoi The Guardianille.

Combsin asianajaja kertoi, että muusikko on tehnyt yhteistyötä tutkinnan kanssa ja muutti viime viikolla New Yorkiin odotellessaan syytteen nostamista. Hänen tiiminsä vannoo hänen syyttömyyttään ja sanoo, ettei hänellä ole mitään salattavaa.

Aiemmin tänä vuonna Combs joutui kuukausia kestäneen seksikauppaselvityksen kohteeksi, jonka yhteydessä muusikon Los Angelesin ja Miamin koteihin tehtiin etsintöjä maaliskuussa.

Viime marraskuun jälkeen Combsia vastaan on nostettu kymmenen kannetta, joista yhdeksässä häntä syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuten CNN on aiemmin kertonut, useat näistä Combsia syyttäneistä henkilöistä olivat tavanneet liittovaltion tutkijoita kuulusteluja varten osana laajaa tutkintaa.

CNN uutisoi toukokuussa, että liittovaltion tutkijat valmistautuivat tuomaan Combsia syyttävät henkilöt suuren valamiehistön kuultaviksi.

Combs on aiemmin ja toistuvasti kiistänyt kaikki eri kanteissa väitetyt syytökset. Hän kuitenkin pyysi julkisesti anteeksi sen jälkeen, kun julkisuuteen pääsi valvontakameran kuvamateriaalia, joka näytti Combsin pahoinpitelevän raa'asti entistä tyttöystäväänsä Cassandra ”Cassie” Venturaa Los Angelesin hotellissa maaliskuussa 2016.

Viime viikolla Combs määrättiin maksamaan 100 miljoonan dollarin, eli noin 91 miljoonan euron, korvaukset vanki Derrick Lee Cardello-Smithille

Vanki syytti Combsin huumanneen hänet ja käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväksi juhlissa lähes 30 vuotta sitten. 

Combs ei saapunut paikalle, joten asianomistajalle annettiin automaattisesti yksipuolinen tuomio.

Lähde: CNN, The Guardian

Lue myös:

    Uusimmat