"Pääasia, että Munster ja kumppanit ovat ok" – Sami Pajarille valitettava tilanne
Ensimmäistä kilpailuaan Toyotan Rally1-autolla päästelevä Sami Pajari harmitteli, ettei hän päässyt ajamaan Suomen MM-rallin suosikkierikoiskoettaan lauantain aamupäivänä täysiä loppuun asti.
M-Sport Fordin Grégoire Munster ajoi lauantain avanneella Västilän pätkällä ulos. Hänen jälkeensä liikkeelle lähtenyt Sami Pajari pystyi kaasuttelemaan täysipainoisesti vain erikoiskokeen alun, ja ajoi lopun pätkää hitaasti punaisen lipun aikana läpi. Pajari sai erikoiskokeelta lopulta laskennallisen ajan.
Pajari sanoi jo pätkän maalissa tilanteen olleen kannaltaan valitettava, koska hän pitää Västilää suosikkipätkänään ja olosuhteetkin olivat hänen mukaansa täydelliset.
– Västilän eka 4,5 kilsaa olivat tosi makeat. Ihan hyvä split (väliaika) oli siihen tullut. Olisi ollut tosi makeaa ajaa se, mutta ei siitä sen kummempia. Pääasia, että Munster ja kumppanit ovat ok, vaikka menivät pihalle, Pajari kommentoi aamupäivän jälkeisellä huoltotauolla.
Västilän jälkeen siirryttiin Päijälän pätkälle.
– Ajattelin, että sitä kaikki muut ovat ajaneet näillä autoilla eniten. Muilla on suora kokemus, ja itse olin ekaa kertaa. Ajattelin, että voi olla haastava ajaa hyvää aikaa muihin verrattuna.
Pajarin kellotus Päijälässä oli lopulta kuudenneksi nopein. Sitten hän kihautti aamupäivän päättäneellä maineikkaalla Ouninpohjan erikoiskokeella neljänneksi rivakimman ajan.
– Mielestäni Ouninpohjakin meni ihan hyvin.
Jyväskylän osakilpailun kokonaistilanteessa viidentenä oleva Pajari sanoi saaneensa kovavauhtisilla ja legendaarisilla pätkillä taas ehdottomasti oppia.
– Pikkuhiljaa alkaa osua kohdalleen ajaminen, mutta vaatii vain luottamusta, että uskaltaa vetää siellä. En tarkoita, että lähdetään säätämällä säätämään, mutta nyt osaa taas pikkujuttuja pyytää autolta lisää. Koetetaan keksiä hyviä juttuja iltapäivään.
Loppupäivän aikana painellaan samat kolme pätkää toistamiseen ja Pajari saa näin myös Västilässä uuden yrityksen.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
14:49
Näin Tavio selittää Suomen poisjääntiä tasa-arvoliittoumasta
-
14:47
EU aikoo lainata Ukrainalle 35 miljardia euroa Venäjän jäädytettyjen varojen avulla
-
14:45
Salkkarit-tähti suloisessa lapsuuskuvassa: "Minkä eron kolme ja puoli vuosikymmentä saavatkaan aikaan"
-
14:44
Ulkoasiainvaliokunnalla "poikkeuksellisen vilkas" puinti Tavion tempusta
-
14:41
Huomasitko? Hävytön taidonnäyte Mestarien liigassa – Tuomas Virkkunenkin repesi: “Nöyryyttävä”
-
14:03
Pelicansin ykköstähti sivussa SM-liigan huippumatsista – Jukureiden sairastuvalta synkkä tieto
-
14:01
RKP:n Adlercreutz: Tavio poikkesi hallituksen linjasta
-
13:55
Juutalaisopiskelijat uhkaavassa jamassa – UFC-ottelija paikalle
-
13:39
Mysteerimötikän arvoitus ratkesi!
-
13:39
SDP esittää epäluottamusta Taviolle – Tuppurainen: "Vakava irtiotto Suomen linjasta"
-
13:36
Elon Muskin toive toteutui – somen villinnyt olympia-ampuja sai yllättävän tv-roolin
-
13:36
Tänään on Vantaa-Keravan kohtalonpäivä: "Merkittävä ennakkotapaus"
-
13:33
Murhaaja Ed Geinistä tv-sarja – tämä näyttelijä nähdään karmivassa roolissa
-
13:22
Konkari-isännöitsijä Mauri paljastaa oudoimmat viemäreistä löytyneet asiat: "Tuli kalliiksi se marsun poistaminen"
-
13:19
Ohjauskyvytön rahtialus ajelehtii hengenvaarallisessa lastissa kohti Ruotsia
-
13:11
Uhkaava tilanne Uudessakaupungissa – oppilas liikkui koulun alueella kirveen kanssa
-
12:54
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
12:44
Ronnie O'Sullivan sai seuraa – myös kolmas snookertähti murtautumassa uskomattomaan kerhoon
-
12:41
Huumeiden vaihtokauppa meni hirveällä tavalla pieleen Oulussa – 19-vuotiaalle pitkä linnatuomio
-
12:32
Kohun keskellä oleva koiranruokayhtiö sai keväällä harvinaisen seuraamusmaksun Ruokavirastolta
-
Lataa lisää