Syksyn ja alkutalven aikana varsinkin pääkaupunkiseudulla on nähty useita lintuharvinaisuuksia. Esimerkiksi mustakaularastas, viitatiainen, mustaleppälintu ja mustapääkerttu ovat ilahduttaneet lintuharrastajia. Lajit voivat selviytyä Suomen talvesta, jos ruokaa on tarjolla riittävästi.
Pääkaupunkiseudulla on riittänyt tänä syksynä ja talvena lintuharrastajille bongattavaa. Syitä on useita.
– Pääkaupunkiseudulla on tietysti lintuharrastajia niin valtava määrä, että mitä harvinaisuuksia siellä vaan on jossain, niin jossain välissä löytyy. Ja sitten tietysti maantieteellinen sijainti, lähempänä rannikkoa kertyy aina enemmän lintuja, pohtii BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.
Viitatiainen on harvinainen vieras
Siperialainen laji mustakaularastas viihtyi Vanhankaupunginlahden tuntumassa joulukuun alkupuolelle asti. Toinen harvinainen vieras on viitatiainen.
– 13 vuotta sitten niitä tuli suuria määriä Suomeen, mutta normaalisti yksi tai kaksi löytyy ja yleensä Itä-Suomesta, tietää Södersved.
Mustapääkerttu on meillä harvalukuinen, mutta tänä talvena niitä on havaittu hieman tavallista enemmän.
Pähkinänakkeli on meillä runsastumassa ja niitä näkee entistä useammin ruokintapaikoilla.
Pöllöt tulevat kaupunkiin ruuan perässä
Pöllöjen ilmaantuminen kaupunkiin on huono merkki.
– Monet pöllöt vaeltavat syksyllä ja se, että kaupungista löytyy pöllö, on yleensä surullinen uutinen. Se kertoo siitä, että nälkä on ajanut sen liikkeelle ja saanut jäämään kaupunkiin, huomauttaa Södersved.
Yhä useampi laji talvehtii Suomessa
Linnut hakeutuvat talvella ruokintapaikoille ja sulapaikkoihin. Niiden selviytyminen talven yli riippuu siitä, löytävätkö ne riittävästi ruokaa.
Ruuan hankintaa ei kannata häiritä.
– On tiettyjä lajeja, joita ei ole talvella syytä lähestyä lainkaan, esimerkiksi kuningaskalastaja. Jos semmoinen on jollekin sulapaikalle jäänyt, niin se tarvitsee kyllä koko lyhyen talvipäivän saalistamiseen eikä kaipaa ylimääräistä häiriötä, neuvoo Södersved.
Lämpenevän ilmaston myötä meille jää talvehtimaan aiempaa enemmän lajeja. Mustarastaita talvehtii jo isoja määriä. Punarintoja ja peukaloisia jää tänne aiempaa enemmän.