Pääministeri Marin ei ollut lomalla bilevideon kuvaushetkellä – sijaista ei ollut nimetty

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei mediatietojen perusteella ollut enää kesälomalla kohua herättäneen bilevideon kuvaushetkellä. Tämä tarkoittaa, ettei Marinille ollut nimetty sijaista, joka olisi hoitanut hänen tehtäviään.

MTV Uutisten tietojen mukaan juhlintavideo olisi kuvattu lauantaina 6. elokuuta. Lisäksi Seiska-lehti kertoo, että Marin oli nähty helsinkiläisen ravintola Teatterin yökerhossa myöhään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Pääministerin oli alun perin määrä pitää lomaa tuolla viikolla perjantaista sunnuntaihin, mutta tämä oli sittemmin peruttu. Marin oli palannut töihin pidemmältä kesälomalta saman viikon torstaina. Tiedot käyvät ilmi valtioneuvoston sivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat