Pääministeri Marin pelkää EU-maiden kiihdyttävän hintarallia varomattomilla toimilla – pikaratkaisut bensan ja ruoan hintaan ovat vähissä

EPA Sanna Marin EU-kokouksessa 2022
Julkaistu 24.06.2022 18:42

MTV UUTISET - STT

Bensan, ruoan ja asumisen hinnat näyttävät vain jatkavan kallistumistaan, eikä EU-maiden johtajien keskusteluissa ollut näkyvissä nopeita ratkaisuja inflaation taklaamiseen.

Hintojen laaja-alainen nousu tuntuu rajulla tavalla kansalaisten arjessa eri puolilla Eurooppaa. EU-kokoukseen Brysselissä osallistuvat pääministeri Sanna Marin (sd.) toteaa, että kallis bensa vaikeuttaa ihmisten liikkumista ja tuo ison loven ihmisten talouteen.

Korkojen nousu tekee asumisesta entistä kalliimpaa. Kallis energia nostaa myös maatalouden kustannuksia ja vaikuttaa näin ruoan hintaan.

–  Meillä on muitakin ongelmia tällä hetkellä globaaleilla ruokamarkkinoilla. Kyllä tämä hirveän monella tavalla näkyy tavallisten ihmisten arjessa.

Valtiot pyrkivät omilla toimillaan helpottamaan tilannetta, mutta Marin korosti, että valtiot eivät voi ratkaista koko ongelmaa. EU-mailla on hyvin erilaisia tilanteita ja näkökulmia siitä, miten ongelmia tulisi ratkoa, Marin sanoi.

Vaikeaa taloustilannetta käsiteltiin juhannusaattona Brysselissä, kun EU-maiden johtajat tapasivat toisiaan huippukokouspöydän ääressä.

Jäsenmaat voivat pahentaa ongelmaa

Käytännössä hintojen nousua lisäävät juuri monet niistä helpotuksista, joilla kansalaisten ostovoimaa voisi tukea. Marin peräänkuulutti malttia EU-mailta, jotta pikaratkaisut eivät pahenna ongelmaa.

– Meidän pitäisi välttää tällaista kujanjuoksua, eli sitä, että vuorotellen valtiot kirittävät toisiaan tekemään massiivisia ja mittavia veronalennuksia, jotka eivät sitten aidosti vaikuta siihen tilanteeseen tai näy kuluttajille, Marin sanoi tiedotustilaisuudessaan huippukokouksen jälkeen.

Riskinä on Marinin mukaan myös se, että palkat lähtevät nousemaan hallitsemattomasti ja kiihdyttävät inflaatiota.

– On pahimmassa tapauksessa mahdollisuus tällaiseen kujanjuoksuun alaspäin. Ja siihen meidän ei pitäisi lähteä, sitä meidän pitäisi välttää, hän sanoi.

 Pääministeri Marin ei ole itsekään Suomen poliittisessa keskustelussa sulkenut veronalennuksia pois keinona parantaa kansalaisten ostovoimaa, mutta hän haluaisi kohdistaa mahdolliset kevennykset pieni- tai keskituloisiin.

Laskua lankeaa kansalaisille

Marin arvioi kansalaisten, yritysten ja muiden toimijoiden vaativat nyt nopeita toimia valtioilta. Nopeissa toimissa riskinä on kuitenkin tilanteen huononeminen ja yhä voimakkaampi inflaatio.

Jääkö hintojen nouseminen siis nyt kansalaisten kannettavaksi? Marinin mukaan nyt ei voi olettaa, että valtiot hoitavat ikävät asiat. Ei ole mahdollista, että korot eivät nousisi lainkaan tai hinnat eivät nousisi lainkaan.Euroopan keskuspankki voi torpata hintojen nousuja nostamalla korkoja eli käytännössä vähentämällä löysän rahan tarjontaa.

Marin kuitenkin totesi, että myös keskuspankin äkkinäiset liikkeet voisivat johtaa siihen, että jokin maa ajautuu vaikeuksiin sekä "keskusteluihin uusista finanssikriiseistä".

– Sellaista me emme ainakaan tähän sodan keskelle kaipaa.

Käytännössä yksi iso huolenaihe on ollut pahasti velkaantunut Italia, jonka korot alkoivat eriytyä jokin aika sitten muista euromaista. Tämä aiheuttaa sen, että pahasti velkaantuneen maan velkataakalle tulee yhä suurempi hinta, mikä voi laukaista kriisin.

Taustalla jyllää vaikea energiapulma

Inflaation takana on etenkin energian korkea hinta. Myös energian saatavuudesta kannetaan EU:ssa painavaa huolta, kun unioni pyrkii eroon venäläisestä fossiilienergiasta.Samaan aikaan Venäjä on vaikeuttanut monen EU-maan kaasun saantia. Esimerkiksi Suomen osalta Venäjä katkaisi kaasutoimitukset toukokuussa.Marinin mukaan energian saatavuudesta keskusteltiin hyvin konkreettisella tasolla.

– Miten varmistetaan energian saaminen Eurooppaan, miten tehdään uusia investointeja, miten varaudutaan erityisesti tulevaan syksyyn ja tulevaan talveen, miten esimerkiksi nyt kesän aikana pyritään täyttämään näitä varastoja niin, että emme sitten syksyn ja talven tullessa olisi yhdessä pulassa.

Myös energiavalintojensa suhteen EU-maat eroavat suuresti toisistaan.

– Suomella ei ole niin vahvaa kaasuriippuvuutta kuin joillakin muilla mailla, Marin muistutti.

Marin ei halua energiakilpailua

Energiapolitiikan keinoilla unioni voi pyrkiä puuttumaan hintojen nousuun ainakin jollain aikavälillä.Hintakatot ovat yksi keinoista, joita on tarjottu ratkaisuksi energian korkeisiin hintoihin.

Marinin mukaan komissio tulee jatkamaan työskentelyä aiheen parissa. Varsinaista esitystä esimerkiksi EU:n laajuisista energian hintakatoista ei ole annettu.EU-komissio on tarjonnut ratkaisuksi kaasuongelmaan koordinoituja yhteisostoja. Marin korosti koordinaation tarvetta.

– On erittäin ongelmallista, jos lähdemme kilpailemaan keskenämme energiasta ja sitten sitä kautta itse vielä pahennamme ongelmaa ja vivutamme tätä hintaa ylös, Marin sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

EU