Pääministeri Marin Twitterissä: EU:n monivuotisessa budjetissa askelia oikeaan suuntaan, mutta elpymisvälineessä vielä työtä

2:13img
Kaksi kolmesta ekonomistista pitää Suomen linjaa EU:n elvytyspakettiin järkevänä.
Julkaistu 10.07.2020 14:48

MTV UUTISET – STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi Twitterissä, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin tuoreessa kompromissiehdotuksessa otetaan monivuotisen budjetin osalta joitain askelia oikeaan suuntaan. 

Marinin mukaan elpymisvälineessä on kuitenkin vielä paljon työtä.

Michel piti ehdotuksessaan ennallaan komission ehdottaman elpymisvälineen koon sekä sen sisältämien lainojen ja avustusten suhteen.

Elpymisvälineen 750 miljardista eurosta jaettaisiin jäsenmaille avustuksina 500 miljardia euroa ja lainoina 250 miljardia euroa.

Suomi on halunnut pienentää elpymisvälineen kokoa ja lisätä sen lainapainotteisuutta.

Lue myös: EU:n elpymisvälineen koronalainoja ja -avustuksia puidaan huippukokouksen alla – Suomen hallituksen mielestä koko edelleen liian suuri

Tuoreimmat aiheesta

Talous