Painajaismainen kärpäsinvaasio piinaa venäläiskylää – video näyttää, kuinka asunnon lattia on mustana kuolleista ötököistä: "Tämä on kestämätöntä"

kärpänen
Kärpäsinvaasion syy on toistaiseksi hämärän peitossa. Kyläläisten mukaan alueella on myös esiintynyt epämääräistä hajua jo useamman vuoden ajan. colourbox
Julkaistu 15.09.2019 07:22

Matias Haikonen

matias.haikonen@mtv.fi

Kärpästen invaasio on tehnyt Venäjällä Ural-vuorilla sijaitsevan Kamyshevkan kylän asukkaiden elämästä sietämätöntä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asukkaiden mukaan kuolleita kärpäsiä on kaikkialla, kuten esimerkiksi paikoissa, joissa kyläläisten lapset nukkuvat ja syövät.

Reutersin saamista kuvista näkyy muun muassa muovisäkillinen täynnä kärpästen raatoja.

– Kärpäsiä on kaikkialla. Tämä on kestämätöntä. Emme voi käydä ulkovessassa tai ripustaa pyykkiä. Täällä haisee, Kamyshevkan kylässä asuva Fleura Safetdinova kertoo Reutersille.

Yksi venäläiskylän asukkaista, Aigul Gleeva, suivaantui kärpäsinvaasiosta niin, että hän muotoili kuolleista kärpäsistä avunhuutokyltin ja julkaisi siitä videon netissä.

Ovatko kärpäset peräisin siipikarjatilalta?

Paikalliset uskovat, että ongelma saattaa olla paikallisen siipikarjatilan syytä. 

Tilan johtaja myöntää tämän olevan mahdollista, mutta kertoo tilan pyrkivän lievittämään ongelmaa. Hänen mukaansa tilan toimintaa valvotaan tarkasti ja kärpäsparvia yritetään hävittää sekoittamalla jätettä peltojen maaperään.

Tuoreimmat aiheesta

Hyönteiset