Sauer työskenteli YK:lle, kun Suomen-edustusto evakuoitiin New Yorkissa. Tuohon aikaan YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana oli Harri Holkeri, joka sattui paikalle samaan aikaan.
Alivaltiosihteeri Kai Sauer oli New Yorkissa 11. syyskuuta 2001 ulkoasiainsihteerinä Yhdistyneiden kansakuntien Suomen-edustustossa. Päivän valkeneminen tasan 20 vuotta sitten alkoi paljastua nuorelle diplomaatille hetki hetkeltä järkyttävämmäksi.
– Olin edustustossamme, joka sijaitsee YK:n päärakennuksen vieressä. Ensivaikutelma oli varmastikin samanlainen kuin monella muullakin: ei vielä tiedostettu tilanteen vakavuutta, kun näimme kuvat ensimmäisen koneen iskeytymisestä torneihin.
Kuvat nähtyään Sauer lähti sovittuun tapaamiseen, jonka aikana tilanne alkoi paljastua terrori-iskuksi.
– Taustalla pyörivästä uutisraportista kävi ilmi, mistä on kyse. Tapaaminen keskeytettiin. Palasin omalle työmaalleni toimistoon. Toimisto olikin evakuoitu. Kollegat olivat ykkös-Avenuen ja 48. kadun kulmassa koolla. Pohdimme, mitä tehdään.
Lue lisää: Upin johtaja Uutisextrassa: Yhdysvallat rynnisti yhtenäisenä sotaan WTC-iskujen jälkeen, mutta exit-suunnitelma unohtui
Sauer nostaa esille yllättävän kohtaamisen samassa kadunkulmassa tuona traagisena päivänä. Paikalle osui YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Harri Holkeri, Suomen entinen pääministeri (kok.).
– Holkeri käveli suomalaisryhmän ohi ja sanoi jotakin rohkaisevaa. Siitä hän lähti eteenpäin päättäväisesti. Harriholkerimainen lähestyminen.
Suomen-edustuston työntekijät noudattivat tuossa erityistilanteessa etukäteen suunniteltua toimintaprotokollaa.
– Hajaannuimme ja osa lähti kotiinsa. Itse asuin esikaupungissa, eivätkä junat silloin tietenkään kulkeneet. Menimme erään lähellä asuvan kollegan kotiin odottamaan tilanteen selkiytymistä.
Myöhemmin selvisi, että terroristit olivat kaapanneet neljä matkustajakonetta, joista kaksi iskeytyi World Trade Centerin kaksoistorneihin. Yksi koneista ohjattiin puolustusministeriö Pentagonin hallintorakennuksiin. Neljäs koneista putosi maahan Pennsylvaniassa. Iskujen sarjassa sai surmansa noin 3 000 ihmistä.
Pian iskujen jälkeen Yhdysvallat aloitti sotatoimet Afganistanissa, josta liittovaltio on nyt vetäytynyt 20 vuoden jälkeen.
Suomen lippu löydettiin raunioista
Palataan vielä hetkeksi terrori-iskun jälkeisiin hetkiin New Yorkissa. Pari kuukautta iskun 11.9.2001 jälkeen saatiin tieto siniristilipun löytymisestä WTC-raunioista.
– Taisi olla joulukuu 2001, kun New Yorkin viranomaiset ottivat yhteyttä ja kertoivat lipun löytyneen. Viranomaiset eivät olleet puhdistaneet lippua, jotta sen integriteettiä ei loukata. Lippu palautettiin Suomelle. Vastaanottajana oli silloisen konsulaatin kakkosmies Jari Sinkari, joka on tällä hetkellä suurlähettiläänä Jakartassa.
Lippu on nyt Suomen YK-edustuston ja pääkonsulaatin yhteisessä neuvotteluhuoneessa.
– Kehyksissä arvokkaalla paikalla, kertoo Kari Sauer.
Myöhemmin Sauer eteni Suomen YK-suurlähettilääksi New Yorkissa. Nykyisin hän toimii Suomen ulkoministeriössä alivaltiosihteerinä, jonka toimialaa on ulko- ja turvallisuuspolitiikka.
Katso videolta, kuinka Sauer kertoo siniristilipun löytymisestä WTC-raunioista!