Kansanedustaja Päivi Räsänen menee tänään jälleen poliisikuulusteluihin liittyen homoseksuaaleihin liittyviin kannanottoihinsa. Tällä kertaa kuulusteluissa on aiheena hänen Ruben Stillerin radio-ohjelmassa esittämänsä kannat homoseksuaalisuudesta ja avioliitosta.
MTV Uutiset tavoitti Räsäsen Helsingistä Pasilan poliisitalon edustalta. Räsänen kertoo olevansa menossa keskustelemaan tutun poliisin kanssa ”ihan reippaalla mielellä”.
– Raamattu on mukana, hän kertoo.
Räsänen ennakoi, että kuulustelut tulevat käsittelemään Raamatun peruskysymyksiä avioliitosta ja ihmisen suhteesta Jumalaan.
Lue myös: Tästä on kyse - näin Räsänen kommentoi homoseksuaalisuutta Stillerin ohjelmassa
”Tulee absurdi tunne siitä, että asutaanko me Suomessa”
Räsänen on ollut poliisikuulusteluissa aiemminkin kannanottojen johdosta, ja kertoo niiden tuntuvan hyvin omituisilta. Hän itse kuvailee tunnoikseen, että kysymykset kuulostavat sellaisilta, joita kuvittelisi kysyttävän Valko-Venäjällä tai Pohjois-Koreassa.
– Kun tuolla poliisikuulusteluissa istuu tulee outo, absurdi tunne siitä, että asutaanko me Suomessa, hän kuvailee.
Hän sanoo haluavansa puolustaa sanan- ja uskonnonvapautta, ja kertoo seisovansa vahvasti lausumiensa takana.
Takana ahdistaviakin hetkiä
Hän myöntää, että asian käsittelyssä on tullut vastaan myös ahdistavia hetkiä, hänen tajutessaan, että pahimmillaan edessä on vuosien prosessi.
Räsänen kommentoi uskovansa rikosprosessin taustalla olevan jonkinlainen vaikuttamisyritys, jossa halutaan julistaa Raamatun oppeja avioliitosta ja homoseksuaalisuudesta vihapuheeksi.
Hän kuitenkin uskoo, että tälläkin tapahtumasarjalla on tarkoituksensa.
– Luotan siihen, että tässä on joku johdatus takana, hän toteaa