Viimeaikaiset lintuinfluenssatapaukset Suomessa eivät ole vaikuttaneet suomalaisten ostoskäyttäytymiseen, kertovat Suomen suurimmat päivittäistavaraketjut Lidl, SOK ja Kesko.
Kauppaketjujen edustajat vastasivat STT:n kysymyksiin sähköpostitse.
Lidl Suomen ostopäällikkö Antti Wainikainen kertoo, että kanan myynti on ollut vakaata ja pienessä kasvussa kesäkuussa, mutta myös kokonaisuudessaan tänä vuonna. Kalkkunaa Lidlillä ei ole pysyvässä valikoimassa myytävänä, hän sanoo.
S-ryhmän marketkaupassa myyntipäällikkönä toimiva Juha Nieminen toteaa, ettei asiakkaiden käytöksessä tai myyntimäärissä ole havaittu kesän aikana muutoksia. Ketjun marketkauppojen valikoimassa on vain kotimaista kalkkunan tuorelihaa.
K-ryhmän osto- ja myyntipäällikkö Kirsi Väistö taas vastaa STT:lle, että Keskolla ei ole huomattu lintuinfluenssan vaikuttaneen kuluttajien ostokäyttäytymiseen ryhmän ruokakaupoissa.
– Kesän osalta siipikarjan tai esimerkiksi kananmunien myynneissä ei ole havaittavissa aikaisemmasta poikkeavaa myynninkehitystä, Väistö kertoo.
K-kaupoissa myytävästä siipikarjanlihasta suurin osa on Väistön mukaan kotimaista. Myytävästä siipikarjanlihasta noin muutama prosentti on ulkomailta tuotua.