Alepposta sotaa paennut Abdullah pitää sylissään viiden kuukauden ikäistä poikavauvaa, samaan aikaan kun perheen äiti on jonottamassa ruokaa Idomenin pakolaisleirillä. Perhe on tehnyt matkaa isovanhempien kanssa jo yli kuukauden. Sota on tuhonnut heidän kotinsa ja kaikki ympäristön talot täysin.
– Emme voi palata sinne. Siellä ei ole mitään jäljellä, eikä minulle ole siellä myöskään mitään töitä, Abdullah sanoo.
Mutta entä jos Balkanin reitti suljetaan ja matka katkeaa tänne Pohjois-Kreikkaan Idomenin leiriin?
– Emme aio luovuttaa. Pyrimme Saksaan niin kauan kunnes pääsemme sinne. Naapurimme ovat jo siellä, Abdullah sanoo päättäväisenä.
Ikävä kyllä asia ei ole Abdullahin käsissä. Rajan yli Makedoniaan päästetään yhä vähemmän väkeä, noin 100 ihmistä päivässä. Ja sieltä eteenpäin on vielä vaikeampi päästä.
Leirillä on tällä hetkellä 14 000 pakolaista, jotka yrittävät samaa. Monet ovat asuneet pienissä soputeltoissa jo kolme viikkoa. Abdullah perheineen vasta neljä päivää.
Tilanne leirillä käy yhä vaikeammaksi, uusille teltoille ei tahdo enää löytyä paikoja. Lisäksi sadetta on luvassa, eikä telttojen peitoksi ole muoveja.
– Yöllä on kylmä ja vesi tulee sateella sisään. Se on vauvan kannalta pahaa asia, Abdullah huokaa.
Perheitä poikkeuksellisen paljon
Punaisen ristin tiedottaja Caroline Haga kertoo, että perheitä on tällä leirillä poikkeuksellisen paljon.
–Tuntuu siltä, että monet ajattelevat, että unelma on toteutunut kun rajan yli pääsee. Se ei valitettavasti tietenkään pidä paikkaansa.
– Ihmiset yrittävät päästä niin pitkälle kuin suinkin, koska he pelkäävät rajojen pian sulkeutuvan aina vain etelämpänä.
Haga kertoo, että tulijoissa on paljon äitejä pienten lastensa kanssa.
– Kioksen saarella tapasin syyrialaisäidin, joka matkusti 7-vuotiaiden kolmosten kanssa. Kaikki lapset olivat autisteja.
– Hänen matkansa oli ollut uskomattoman vaikea. Mutta hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin paeta taisteluja, sillä lapset olisivat traumatisoituneet sodan keskellä entistä enemmän.
1:58
