Tapettuja siviilejä, ryöstettyjä kauppoja ja nälkäisiä lapsia – Daria ja Alex kertovat MTV Uutisille lapsiperheiden kohtaamista kauheuksista

Heti Venäjän hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä Daria ja Alex muuttivat Ukrainan Vinnytsiassa sijaitsevan entisen koulun pakolaisten yöpaikaksi. Valtaosa yöpyjistä on lapsiperheitä, jotka ovat lähteneet Ukrainan itäosista ja ovat matkalla länteen rajan yli. 

– Pakolaiset ovat nähneet paljon sotarikoksia. Siviilejä tapetaan, heidän kotejaan pommitetaan, taloja ja kauppoja ryöstetään.

Pariskunta puhuu sodasta, joka alkoi vuosia sitten. Heidän mukaansa käynnissä oleva sota käynnistyi jo Venäjän miehittäessä Krimin vuonna 2014.

Sota on kouraissut Dariaa läheltä, sillä hän menetti veljensä sodassa jo 2014. Siitäkin syystä hän haluaa auttaa sodan jaloista pakenevia.

– Menetin veljeni, kun hän meni suojelemaan aluettamme venäläisiltä joukoilta, Daria kertoo MTV Uutisille.

Moni lapsi saapuu nälissään

Darian mukaan kaikki heille yöpymään tulleet pakolaiset ovat peloissaan. Hänelle itselleen on jäänyt päällimmäiseksi mieleen tarinat Mariupolista ja Tšernihivistä.

Erään Darian tapaaman miehen jalat olivat ruhjoutuneet, kun hän auttoi siviilejä pois pommitetusta talosta.

– Luonamme yöpyvät ovat usein loukkaantuneita. He tulevat tänne vaurioituneilla autoilla ja jotkut heistä ovat viettäneet 16 päivää pommisuojassa lastensa kanssa. Osa lapsista on syntynyt pommisuojissa.

– Idästä tulleiden on vaikeaa päästä sotaa pakoon, sillä he ovat nähneet kauheudet omin silmin. Heidän on vaikea saada nukuttua, eivätkä he voi lopettaa pakenemista.

Moni pakolainen saapuu nälissään, sillä useilla alueilla on puutetta ruoasta. Darian ja Alexin luokse tulleet lapset ovat yllättyneet, kun tarjolla onkin ruokaa, kuten omenoita tai maitoa. 

– Heillä on ollut ruokana ainoastaan leipää, jauhoja ja ehkä pastaa, Daria kertoo. 

"Olen nähnyt sodan omin silmin"

Darian aviomies Alex aloitti vapaaehtoistoiminnan jo vuonna 2014. Nyt hän toimittaa sotatarvikkeita, käytettyjä maastureita ja lääkkeitä sota-alueelle. Hän kerää niitä yhdessä ystäviensä kanssa.  

– Olen ollut sota-alueella monta kertaa ja nähnyt sodan omin silmin. Kiitos jumalalle, että olen yhä elossa. 

Alexin mukaan vaikeinta on kertoa suru-uutisia perheille.  

– Hankalinta on kertoa, että jonkun isä, poika tai veli on menehtynyt sankarina Ukrainan vuoksi. Mutta kestämme, koska olemme ukrainalaisia. 

Sota yhdisti Ukrainan kansan

Darian mukaan kriisi yhdisti paikalliset uudella tavalla, ja Daria ja Alex ovat myös saaneet osansa auttamisesta. Väliaikaisen majoituksen tyynyt, peitot ja patjat on kerätty yhteisvoimin. Ruokaa ja muita tarvikkeita tulee lahjoituksina.

– Sota yhdisti Ukrainan kansan. Kaikki auttavat toisiaan erilaisilla mahdollisilla tavoilla. Kun ihmiset kuulivat, että meillä yövytään, he alkoivat tuoda hyödyllisiä tavaroita, Daria kertoo.

Alex haluaa kiittää auttajia, myös ulkomaalaisia ja suomalaisia. Hän on tatuoinut Ukrainan valtion symbolin rintaansa.  

– On velvollisuuteni auttaa Ukrainan armeijaa ja pakolaisia aina voittoomme asti. Kunnia sotasankareille ja iso kiitos kaikille, jotka auttavat ukrainalaisia. Me kestämme.

Alex ja Daria auttavat pakolaisia niin pitkään kuin pystyvät. Heillä on omia lapsia, jonka vuoksi he aikovat paeta, jos miehittäjät ottaisivat heidän kaupunkinsa haltuun.

– Nuorin tyttäremme on seitsemän kuukautta vanha. Olemme myös peloissamme, mutta tänne tulijat ovat vielä meitä enemmän peloissaan.

– Jos sotilaat lähestyvät aluettamme, myös meidän pitää lähteä karkuun.