F1-menestystalli Red Bull ilmoitti tällä viikolla, että se siirtää meksikolaiskuljettajan Sergio Perezin syrjään. Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner oikaisee nyt julkisuuteen levinneitä tietoja: Perez ei saanutkaan Red Bullilta potkuja.
Red Bull teki kuljettajaliikkeen, kun se värväsi uusiseelantilaisen Liam Lawsonin tallin toiseksi kisakuskiksi. Lawson toimii ensi kaudella Max Verstappenin tallikaverina Red Bullilla.
Lawson perii meksikolaisen Sergio Perezin paikan. Perez, 34, oli viime kaudella rajuissa vaikeuksissa Red Bullin ohjaimissa. Perezin suoritustaso laski merkittävällä tavalla alkukauden kisojen jälkeen, eikä hän pystynyt antamaan kunnolla tulitukea Red Bullin ykköskuskille Verstappenille, joka voitti siitä huolimatta kuljettajien MM-sarjan.
Perezin heikkojen suoritusten myötä Red Bull jäi valmistajien sarjassa vasta kolmanneksi.
Kun Red Bull ilmoitti, että se ja Perez lähtevät ”eri teille”, vedettiin tästä johtopäätelmiä siitä, että Red Bull antoi Perezille potkut.
Näin ei kuitenkaan käynyt, kertoo Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner.
– Ei, tilanne on hieman toinen, Horner sanoo Talksportille.
– Hän on yhä tiimin jäsen. Hän ajaa muutamissa showtapahtumissa ensi vuoden aikana, Horner paljasti.
Hornerin mukaan Red Bull pohti viime viikolla Perezin asemaa. Talli tuli lopulta siihen tulokseen, että sen on syytä tehdä muutoksia kuljettajakokoonpanoonsa.
– Tuo oli oikea ratkaisu myös hänen kannaltaan, koska tilanne ei ollut enää nautinnollinen – kaikkien epävarmuuksien ja paineiden alla, mitä hän kohtasi viikonlopusta toiseen, Horner miettii.
Perezin ”siirtopäätöksessä” huomio kohdistui myös siihen, että hän teki heinäkuussa uuden sopimuksen Red Bullin kanssa.
– Noissa on pykäliä mukana, Horner huomautti.
– En aio mennä sen tarkemmin yksityiskohtiin, mutta väistämättä mukana on tiettyjä ehtoja, joiden pitää täyttyä.
– Istuimme alas ja juttelimme asioista. Meillä on ollut aina hyvät välit Sergion kanssa, Red Bullin tallipäällikkö Horner jatkoi aiheesta.