Panssarijääkäri sai tuomion tuotuaan prikaatin tupaan lasta esittävää seksuaalista materiaalia. Tapaus sattui Parolan panssariprikaatissa viime maaliskuussa.
Panssarijääkärin iPhone-älypuhelimeen oli tallennettuna videotiedosto, jossa syyttäjän kuvailun mukaan "kaksi poikalasta on alasti ja sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa toiminnassa tai kanssakäymisessä".
Oikeus arvioi materiaalin luonteeltaan törkeäksi. Se myös muistutti, että lapsiporno ylläpitää ja voi kehittää lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikollisuutta.
Panssarijääkäri myönsi syytteet ja totesi haluavansa kantaa asiasta vastuun. Hän oli kertonut saaneensa materiaalin tuntemattomalta taholta ja näyttäneensä sen tupakavereilleen.
Uutinen jatkuu videon jälkeen.
3:26
Lue myös: Hälyttävän moni lapsipornon käyttäjä on ajautunut materiaalin pariin jo alle 13-vuotiaana – ei pysty lopettamaan, vaikka haluaisi
Katuvaisuus kevensi tuomiota
Oikeus katsoi, että miehen on pitänyt ymmärtää materiaalin olevan laitonta. Se kuitenkin katsoi tekoon voivan liittyä nuoruuden ymmärtämättömyyttä, jonka vuoksi epäsopiva reagointi materiaaliin voisi vielä olla anteeksiannettavaa.
Oikeus oli videon törkeyden vuoksi ollut valmis antamaan miehelle päivissä mitattavan vankeusrangaistuksen, mutta tämän nuoruuden ja katuvaisuuden vuoksi päätti tuomita miehen vain sakkoihin.
Niin sanotun lapsipornon hallussapidon lisäksi miehen toiminnan katsottiin rikkoneen palvelusohjesäännön kohtaa siveettömän materiaalin kiellosta, minkä vuoksi kyseessä oli myös palvelusrikos.
Vuonna 2004 syntynyt mies tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidosta ja palvelusrikoksesta 50 päivän sakkorangaistukseen, joka tämän tuloilla tarkoitti 300 euron seuraamusta.
Tuomio on lainvoimainen.
1:25