Panun äiti on koronakaranteenissa hoivakodin osastolla, ihmettelee testauksen puutetta: "Sain surullisen tiedon, että kaikkien osaston asukkaiden oletetaan sairastuneen"

4:55img
Panu Hälvän äiti on karanteenissa hoivakodin osastolla, josta löydettiin koronavirustartuntoja – omalle äidille ilmaantunut myös oireita: "Sitä osasi odottaa, mutta ei oman äidin kohdalla"
Julkaistu 08.04.2020 20:35
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Helsingin Seniorisäätiön pyörittämässä Mariankodissa todettiin koronavirustartuntoja viime viikonloppuna. Yksi karanteeniin asetetun osaston asukkaista on Panu Hälvän äiti, jolla myös on nyt ilmennyt covid-19-taudin oireita. Poika ihmettelee, miksei henkilökuntaa tai asukkaita suostuttu testaamaan aiemmin.

Ainakin kahden Mariankodin asukkaan ja neljän henkilökunnan jäsenen on kerrottu sairastuneen ja koko kyseinen osasto joutui karanteeniin viime viikon lopulla.

Panu Hälvän hyvin iäkäs äiti on yksi näistä asukkaista, joka on eristettynä osastolle. Hänelle soitettiin osaston koronavirustartunnoista ensimmäisen kerran tämän viikon maanantaina. Ensimmäinen tunne oli epäusko.

– Sitä osasi odottaa, mutta ei oman äidin kohdalla, Hälvä sanoo.

Osastolla on 25 asukasta, ja sen lisäksi 18 henkilökunnan jäsentä on kotikaranteenissa. Nyt muutamaa päivää myöhemmin tilanne ei omaisen silmin näytä kovin paljoa valoisammalta.

– Tänään sain surullisen tiedon, että kaikkien osaston asukkaiden oletetaan sairastuneen. Äidillänikin on oireita. 

Lue myös: Perheenäiti joutui koronan takia sairaalaan - lääkärin epäröivä vastaus sai rauhallisen naisen pelkäämään

Iisalmen Sanomat: Itä-Suomen avi otti valvontaansa Attendon hoivakodin, jossa kahdeksan vanhusta kuoli koronaan

Professori: Vanhainkotien tilanne voi olla Suomessa kohta yhtä paha kuin Ruotsissakin

Koronavirus leviää hoivakodeissa – työntekijöille ei yksinkertaisesti ole riittävästi suojavarusteita

Testejä ei saatu kaikille asukkaille

Hoivakodin omasta toiminnasta tai tiedottamisesta kriisin aikana hänellä ei ole pahaa sanottavaa. Sen sijaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toiminta, tai oikeastaan toimimattomuus, saa osakseen kritiikkiä.

Hälvän mukaan viimeisin esimerkki nähtiin tänä viikonloppuna, kun hoivakodin työntekijät olivat ottaneet yhteyttä Husiin ja pyytäneet testejä koko osastolle. Mutta henkilökunnan mukaan sairaanhoitopiiri kieltäytyi testaamasta muita kuin selkeästi oireilevia henkilöitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on aiemmin linjannut, ettei oireettomia testata.

Hälvä ei voi käsittää, miksi riskiryhmien kanssa työskenteleviä ei testata laajamittaisemmin, vaikka taudin tiedetään leviävän myös oireettomana.

Hoivakodista on kerrottu, että vasta tänään koko henkilökunta on saatu testattua. Osasto eristettiin tasan viikko sitten.

– Miksi näitä työntekijöitä, jotka ovat riskiryhmien kanssa tekemisissä, ei välittömästi testata? Sitä ei voi ymmärtää, Hälvä toteaa.

Lue lisää: Kiuruveden hoivakodista traaginen esimerkki: Oireettoman asukkaan liikkuminen saattoi johtaa kahdeksan asukkaan kuolemaan – "Tulimme julkisuuteen, jotta oppisimme kaikki, mitä tämä virustaistelu on"

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus