Paul McCartneyn keikkabussia huutokaupataan – tämä väriläiskä kulki myös Suomen teillä
Lontoossa on esitelty huutokauppaa varten kaksikerroksista linja-autoa, joka toimitti aikanaan virkaansa Paul McCartneyn ja Wings -yhtyeen keikkabussina.
Täysin kunnostettu kiertuebussi oli yhtyeen käytössä vuoden 1972 Euroopan-kiertueella. Linja-auto huutokaupataan marraskuussa, ja sen arvioidaan saavan tarjouksia 200 000 ja 300 000 dollarin välillä.
Psykedeelisen värikäs ajoneuvo kiersi 70-luvun alussa tuhansia kilometrejä pitkin Eurooppaa. Kulkupeli matkasi yhteensä yhdeksän Euroopan maan halki, Suomea myöten.
McCartney perusti Wings-yhtyeen The Beatlesin hajottua yhdessä nyt jo edesmenneen vaimonsa Lindan, kitaristi Denny Lainen ja rumpali Denny Seiwellin kanssa.
McCartneyt halusivat bussin kattokerroksesta avonaisen, sillä kiertueella kulki mukana soittajien lapsia, ja bändin jäsenet halusivat heidän viihtyvän.
Kiertuebussin omistaja löysi ajokin Espanjasta rappeutuneena, toi sen takaisin Britanniaan ja kunnosti sen takaisin toimivaksi ja alkuperäisen näköiseksi.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää