Pekka Pakkanen hyppää 10 vuoden tauon jälkeen Suomen kaunein koti -tuomaristoon – tämä vuosien saatossa muuttunut asia tuli yllätyksenä

0:48img
Videolla Suomen kaunein koti -tuomari Pekka Pakkanen nimeää koteihin liittyvän asian, joka näyttäytyy hänelle haasteellisena
Julkaistu 17.09.2024 20:03
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Pekka Pakkanen liittyy Suomen kaunein koti -ohjelman tuomaristoon yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Suomen kaunein koti -sarja vie tänäkin syksynä katsojat 30 kauniiseen kotiin eri puolilla Suomea. Luvassa on historiaa huokuvia huviloita, moderneja massiivipuutaloja, oivaltavia ratkaisuja sisustuksessa sekä paljon kaunista taidetta. 

Ohjelman uudella, tiistaina 3. syyskuuta alkavalla kaudella toimittaja Hanna Sumari saa rinnalleen uudet tuomarikollegat, sisustusarkkitehti Joanna Amemorin sekä arkkitehti Pekka Pakkasen

Pekka Pakkanen kertoo MTV Uutisille ohjelman konseptin olleen hänelle entuudestaan tuttu, sillä hänet nähtiin tuomarina Suomen kaunein koti -ohjelman ihkaensimmäisellä, vuonna 2013 esitetyllä tuotantokaudella. Aiemman kokemuksensa myötä Pakkanen pystyi kertomansa mukaan liittymään ohjelman tuomariremmiin melko rennoissa tunnelmissa. 

– Mutta sitä en tiennyt, kuinka paljon (ohjelman) tekeminen ja varsinkin suomalaiset kodit ovat kehittyneet. Se kiinnosti minua kaikkein eniten. Näemme 30 kotia, joka on aika hyvä halkileikkaus tiiviissä aikataulussa, hän sanoo MTV Uutisten haastattelussa. 

Lue myös: Suomen kaunein koti -tuomarit kertovat, mihin sisustusmokaan suomalaisilla on tapana haksahtaa: "Sitä ei kannattaisi tehdä"

Pakkanen ilahtui, kun häntä pyydettiin reilun kymmenen vuoden jälkeen uudelleen Suomen kaunein koti -ohjelman tuomariksi. Ohjelman ensimmäisen tuotantokauden kuvaukset olivat piirtyneet hänen mieleensä mukavana kokemuksena.

Pakkanen joutui aikoinaan jättäytymään pois ohjelmasta muiden kiireiden vuoksi, mutta on nyt iloinen voituaan palata takaisin. 

– Tämä on hauska konsepti ja on hauskaa päästä näkemään koteja ja arvioimaan niitä. Se on vähän kuin leikkiä, kun olemme kodeissa ja arvailemme, kukahan täällä asuu ja mihinköhän tätä käytetään, minkä takia näin on tehty..., hän luettelee. 

Pakkanen on ammatiltaan arkkitehti, ja siitä näkökulmasta hän myös tarkastelee ja arvioi Suomen kaunein koti -ohjelmassa nähtäviä koteja. Hän tietää, miten taloja tehdään, miten ne rakennetaan, miten ne pysyvät kasassa ja miten ne saadaan kestämään vuosikymmeniä. 

– Minun osaamiseni loppuu aikalailla puitteisiin ja viitekehykseen, ja siitä Joanna ja Hanna jatkavat eteenpäin. Minä mietin sitä, miten rakennus sopii ympäristöön, miten se kasvaa siitä ja minkälaiset lähtökohdat se antaa sisustamiseen, Pakkanen sanoo.

Kotien ja sisustamisen suhteen Pakkanen pitää suomalaisten vahvuutena rationaalisuutta ja käytännönläheisyyttä. Siinä on hänen mielestään jotain kaunista.

– Silloin, kun koti toimii hyvin, saa siitä hyvät lähtökohdat rauhalliseen ehjyyteen. Kun asioille löytyy säilytyspaikat eivätkä ne loju hujan hajan, pysyy koti järjestyksessä, ja siitä tulee rauha ja harmonia. 

Suomen kaunein koti ti 3.9. klo 20 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Seuraavan viikon jakso ennakkoon MTV Katsomo+ -tilauksella finaalijaksoa lukuun ottamatta.

Tuoreimmat aiheesta

Suomen kaunein koti