Pekka Pouta näyttää, miten saderintama vyöryy hitaasti Suomen yli – ukkosia ja mahdollisia kaupunkitulvia tiedossa

Sää jatkuu epävakaisena auringon paistaessa lämpimänä. Keskiviikkona on kuitenkin luvassa runsaita sateita osaan maata.

Tiistaina sadekuuroja ilmenee Länsi-Suomessa. Yöksi ne häviävät ja keskiviikkoaamusta voi odottaa osin sumuista. 

Aamulla saapuu myös seuraava saderintama Lounais-Suomeen, joka liikkuu hyvin hitaasti.

– Vasta iltapäivän aikana sateita odotellaan pääkaupunkiseudulle, meteorologi Pekka Pouta toteaa. 

Rintama on kapea ja ukkosherkkä vyöhyke, joka pitää sisällään rankkoja sateita. 

– Voi tulla vettä niin, että jopa kaupunkitulva on mahdollinen. 

Katso videolta artikkelin alusta, miten saderintama liikkuu keskiviikkona Suomen yli.

Ennen sateiden saapumista sää on kostean nihkeä ja helteinen. Erityisesti pohjoisessa on laajalti hellettä ja heikkoa tuulta. 

Hitaasti etenevä saderintama ulottuu torstaiaamuna Kaakkois-Suomesta kohti Pohjanmaata. Iltapäivällä se liikkuu Pohjois-Karjalasta kohti Merilappia. 

Torstaina Länsi-Suomessa voi odottaa kuurosateita. Etelä- ja Itä-Suomessa on enimmäkseen poutaa ja hellettä. Kuuminta on edelleen Pohjois-Lapissa, jossa sadekuuroihin on vain pieni mahdollisuus.

Lue myös:

    Uusimmat