Pekka Toverin mukaan sodankäynnin luonne on muuttunut.
Kansanedustaja, Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri (kok.) katsoo Suomen olevan jo sodassa Venäjää vastaan.
Toverin perustaa arvionsa Venäjän toimintaan.
– Sodankäynnin muutos on ollut käynnissä jo pidempään. 1990-luvulla kiinalaiset alkoivat kirjoittaa sodankäynnin keinojen laajentumisesta ja Venäjällä asiaa on käsitelty enemmän 2000-luvulla Valeri Gerasimovin doktriinin kautta, Toveri sanoo MTV Uutisille puhelimitse.
– Sotaa käydään monilla keinoilla. Kaikki keinot ovat sallittuja ja vain sairas mielikuvitus on rajana. Lännessä sitä kutsutaan hybridisodankäynniksi, Toveri jatkaa.
Kesäkuussa europarlamenttiin valittu Toveri sanoo Venäjän räjäyttäneen Tshekeissä asevaraston, tehneen pitkin Eurooppaa parikymmentä salamurhayritystä ja lukuisia kyberhyökkäyksiä.
– Myös alueloukkaukset, merikaapelien katkomiset ja GPS-häirintä ovat osa tätä hybridisodankäyntiä. Ruotsissa ja Saksassa epäillään, että rautateitä on sabotoitu, Toveri sanoo.
– Meno tuntuu vain kiihtyvän. Ja miksi Venäjä himmailisi, kun länsi ei tee mitään? hän jatkaa.
Toveri esitti näkemyksensä ensimmäistä kertaa viestipalvelu X:ssä ottaessaan kantaa käännytyslakiin, jota tällä hetkellä käsitellään. Aiheesta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Lue myös: Latvian pääministeri pitää selvänä, että Venäjä etsii uusia hybridivaikuttamisen tapoja – "Täytyy olla tarkkana, ettemme ylireagoi"
"En minä ole tätä keksinyt"
Tekojen lisäksi Venäjän retoriikka länsimaita kohtaan on koventunut. Ydinaseilla uhkailusta on ollut lähes päivittäinen ohjelmanumero Kremlissä.
– En minä ole tätä keksinyt. Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut, että länsi on hyökännyt Venäjää vastaan. Presidentti Sauli Niinistö taas on kommentoinut, että Venäjä katsoo olevansa sodassa lännen kanssa, Toveri sanoo.
Venäjän sotapropagandan kulmakivi on, että se sotii Ukrainassa koko puolustusliitto Natoa vastaan.
Toveri on aiemmin arvioinut, että seuraavan 3–5 vuoden ajan Venäjä "todennäköisesti haastaa länttä". Puolan presidentti Andzej Dudan arvioi maaliskuussa, että presidentti Putin pyrkii siirtämään Venäjän kohti sotataloutta, jotta se pystyisi hyökkäämään Natoa vastaan jo vuonna 2026 tai 2027.
Tällä hetkellä Venäjä on kuitenkin Toverin mukaan sotilaallisesti niin heikko, että se pyrkii kiusaamaan länttä muilla tavoilla kuin suoraan aseilla.
– Sodankäynti on muuttunut. Ei ole kuin ennen, että suurlähettiläs marssii ulkoministeriöön, julistaa sodan ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Ei Venäjä ole julistanut sotaa Ukrainalle, vaikka se aloitti sodan jo vuonna 2014 miehittämällä Krimin, Toveri sanoo.
2:52
Suoralla sodanjulistuksella olisi seuraamuksensa. Se olisi Toverin sanoja käyttäen "kova poliittinen veto". Näin ollen Venäjän on parempi käydä konfliktia kuin sotaa, Toveri katsoo.
– Suomessa valmiuslakipaketti on vahva ja voimakas, mutta kun se otetaan käyttöön, ollaan jo tosi kovassa tilanteessa, hän muistuttaa.
– Ei venäläiset niin tyhmiä ole, että ajaisivat tilanteen siihen, että me ottaisimme valmiuslain käyttöön. Se antaa paljon mahdollisuuksia puuttua ihmisten elämään, hän jatkaa.
Sen sijaan Venäjä pyrkii toimimaan siten, että Suomessa noudatetaan normaaliaikojen lakeja, Toveri katsoo.
– Niistä ei oikein löydy työkaluja. Käännytyslaki on tästä hyvä osoitus, Toveri sanoo.
Lue lisää: Käännytyslaista ei löytynyt sopua aamupäivällä, ratkaisua haetaan kiivaasti
Ei tarvitse "kauheasti huolestua"
Suomalaisten ei kuitenkaan tarvitse "kauheasti huolestua" Venäjän toiminnasta, Toveri sanoo. Toverin mukaan Suomi on sotilaallisesti paremmassa tilanteessa kuin koskaan, kiitos puolustusliitto Naton jäsenyyden.
Toverin mukaan Venäjän toimintaan varautuminen on koko kansan tehtävä. Toveri kritisoi MTV Uutisille sitä, että turvallisuusviranomaisten resurssit on Suomessa vedetty "aivan minimiin".
– Ei ole käsityöpareja. Poliisi on väkilukuun nähden varmaan Euroopan pienin. Vaikka Suojelupoliisiin on panostettu viime vuosina, on se kohtuullisen pieni. Valveutuneet kansalaiset, yhtiöt, kunnat ja muut toimijat ovat avainasemassa. Jos havaitsee jotain, kertoo eteenpäin, Toveri sanoo.
– Pitää herätä siihen, että kamppailu on käynnissä, Toveri katsoo.
Toveri: Euroopan tilannetaju on hukassa
Kesäkuussa Toveri sanoi MTV Uutisten haastattelussa, että Länsi-Euroopan suuret valtiot pitäisi saada ymmärtämään, ettei Venäjän uhka tarkoita tankkia Madridin torilla, Toveri sanoo.
– Kun istuu Brysselissä ja nauttii kahvilassa auringosta, sota tuntuu kaukaiselta. Itä-Euroopassa näkemys on eri, olemme kestäneet vuosisatoja Venäjän kohoilua, Toveri jatkaa.
Toverin mielestä on "järkyttävää", miten Euroopan tilannetaju on hukassa.
– Kun korona tuli, löytyi tappelun jälkeen näkemys, että pystytetään 750 miljardin euron rahasto, jolla voidaan tukea koronan raatelemia EU-valtioita. Rahaa on mennyt paljon, Toveri sanoo.
– Nyt kun on todettu, että pitäisi saada Ukrainalle miljoona kranaattia, mikä on 3–4 kuukauden tarve, niin kauhean vääntämisen jälkeen tehdään asetus ampumatarviketuotannon tukemisesta. Siitä löytyy 300 miljoonaa, josta jäsenmaat voivat hakea pitkällä prosessilla rahaa investointeihin, hän jatkaa.
Rahat ja prosessit eivät ole "mitenkään suhteessa keskenään", Toveri katsoo. Toverin mukaan Euroopan armeijoiden kuntoon laittaminen vaatii kymmeniä, ehkä jopa satoja miljardeja euroja. Yhdellä sanalla kuvattuna tehtävä on "valtava", Toveri summaa.
Laajemmin Toverin ajatuksista Euroopan armeijoiden ja aseteollisuuden kehittämiseksi voi lukea alla olevasta linkistä.