Pelastavatko naiset Haaviston? Tämän vuoksi "turboäijäily" saattaa vielä koitua kohtaloksi presidenttipelissä

Tasainen presidenttikilpa Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston välillä lähenee huipennustaan. 

Viimeisimpien galluptulosten mukaan Stubb johtaa Haavistoa muutamalla prosenttiyksiköllä. Kannatusero on hivenen kaventunut viimeisten viikkojen aikana.

MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikön Eeva Lehtimäen mukaan suurimmat erot ehdokkaiden välillä on todennäköisesti nyt jo kuultu. 

– Ulkopolitiikasta tuskin tipahtamista kummallakaan tulee. Ne ovat sellaisia pieniä sävyeroja, miten he suhtautuvat keskeisiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioihin, Lehtimäki totesi MTV Uutiset Livessä tiistaina. 

Lehtimäki nostaa kuitenkin esille, että esimerkiksi armeijan ylipäällikkyyteen ja Natoon liittyvät kysymykset eivät ole välttämättä kaikille se tärkein äänestyspäätöstä ohjaava tekijä. Hän huomauttaa, että tuoreimpien kyselyjen mukaan useilla naisilla on vielä epävarmuutta omasta ehdokkaastaan. 

– Naiset voivat olla yksi sellainen kiinnostava ryhmä, josta ehdokkaat saattavat hakea irtiottoja.

Lehtimäki uskoo, että pitkälle menneen ”Natohuuman” sijaan viimeisiä epävarmoja äänestäjiä naisten keskuudesta kannattaisi puhutella pehmeämmillä arvoilla. 

– On hyvin vahvasti sellaista ”turboäijäilyä”, niin voi olla, että osa naisäänestäjistä saattaisi tätä vierastaa.

MTV:n vaalitentti näytetään keskiviikkona MTV3:lla ja MTV Katsomossa kello 20.00.

Lue myös:

    Uusimmat