Ensi vuoden alussa voimaan tulevassa seksuaalirikoslaissa seksuaalisen kuvan tai viestin lähettäminen saattaa täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit. Myös rangaistukset kovenevat ja seksi ilman toisen vapaaehtoista suostumusta on jatkossa raiskaus.
Nykylaissa seksuaaliseen ahdisteluun on voinut syyllistyä ainoastaan jos seksuaalinen teko on tehty koskettamalla. Jatkossa seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä lähettämällä esimerkiksi "karskin" seksuaalisen kuvan tai viestin toiselle ilman yhteisymmärrystä ja tavalla, joka on voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi rinnastettavissa kosketteluun.
Seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksen keskiössä on vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa.
Lue myös: Viisi vuotta sitten yksi twiitti toi esiin globaalin ongelman – mutta muuttiko #metoo mitään?
Seksuaalista ahdistelua voi jatkossa olla myös esimerkiksi toisen henkilön ei-toivottu seuraaminen sukupuoliyhteyttä ehdotellen, hameen alta kuvaaminen, hameen tai paidan helman nostaminen sekä itsensä paljastelu.
Rangaistavaa ahdistelua on jatkossakin seksuaalisesti merkityksellisten ruumiinosien kuten rintojen, sukuelimen, takapuolen tai reiden koskettelu, mutta jatkossa myös muiden ruuminosien koskettelu saattaa olla ahdistelua, jos siihen liittyy seksuaalista toimintaa.
Seksi ilman toisen suostumusta tulee jatkossa olemaan raiskaus
Uudessa seksuaalirikoslaissa raiskauksen määritelmä muuttuu suostumusperusteiseksi.
Raiskauksesta voidaan tuomita jatkossa myös silloin, jos on sukupuoliyhteydessä henkilön kanssa, joka ei ole ilmaissut siihen vapaaehtoisesti suostumustaan sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla.
Nykyisin raiskauksesta voidaan tuomita ainostaan jos sukupuoliyhteyteen pääsemiseksi on käytetty väkivaltaa, uhkailtu tai jos teossa on käytetty hyväksi esimerkiksi henkilön puolustuskyvyttömyyttä tai tiedottomuutta.
Intensiivinen tai voimakas kosketteleminen seksuaalista kajoamista
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon muuttuu lakiuudistuksessa seksuaaliseksi kajoamiseksi.
Seksuaalinen kajoaminen tulee koskemaan muita seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä, eli esimerkiksi koskettelua, johon toinen ei osallistu vapaaehtoisesti, ja joka olennaisesti loukkaa toisen henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Rangaistavia seksuaalisia kajoamisia voisivat olla esimerkiksi intensiivinen tai voimakas kosketteleminen toisen henkilön seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin tai toisen henkilön sukuelinten tai sukupuoliyhteyden kuvaaminen ilman vapaaehtoista suostumusta.
Seksuaalisessa kajoamisessa kyseessä on vakavampi seksuaalisesta teko kuin seksuaalisessa ahdistelussa.
Ankarampia rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista
Seksuaalirikoslainsäädäntö muuttuu ensi vuonna ankarammaksi.
Seksuaalisesta kajoamisesta on tulossa myös törkeä tekomuoto, mikä korottaa vakavampien tekojen enimmäisrangaistuksen kuuteen vuoteen vankeutta.
Myös lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista säädetyt rangaistukset tulevat kovenemaan.
Lue myös: Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinta voi mennä pilalle, jos vanhempi on läsnä kuulusteluissa: "Voi estää kokonaan lasta puhumasta"
Sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tulee jatkossa olemaan lapsenraiskaus, josta voidaan tuomita vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Myös törkeistä seksuaalisista kajoamisista lapseen säädetty vähimmäisrangaistus nousee yhdestä kahteen vuoteen vankeutta vakavissa tapauksissa. Kahden vuoden vähimmäisrangaistus edellyttää yleensä ehdotonta vankeusrangaistusta.
Seksuaalirikoslain uudistus tulee voimaan 1. tammikuuta 2023.