Perussuomalaiset ovat jättäneet vastalauseen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön hoitajien rokotevelvoitteesta.
Eduskunnan sote-valiokunta hyväksyi tänään mietinnön, jossa se puoltaa tartuntatautilain väliaikaista muuttamista siten, että sote-alan työnantajalle tulee velvollisuus huolehtia siitä, että henkilöstö ei aiheuta potilaille ja asiakkaille koronatartuntariskiä.
Hallituksen esityksessä tartuntatautilakiin lisätään uusi väliaikaisesti voimassa oleva pykälä, jonka mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa koronapandemiaa vastaan.
Näin ollen sote-alalla työskentelevällä olisi vastaisuudessa oltava suoja koronaa vastaan rokotusten tai sairastetun taudin kautta.
Perussuomalaiset esitti vastalauseessaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä otetaan käyttöön antigeenipikatestit hauraiden asiakkaiden ja potilaiden vierailijoiden testaamiseksi sekä asiakkaiden, potilaiden ja työntekijöiden suojaamiseksi tartunnoilta.
Lue myös: Hoitohenkilöstö ei saa aiheuttaa potilaille koronatartuntariskiä – sote-valiokunta puoltaa tartuntalain väliaikaista muuttamista
"Työntekijöitä painostetaan"
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit esittivät pikatestausta vaihtoehdoksi hoitajien rokotevelvoitteelle jo puolitoista viikkoa sitten, kun eduskunta keskusteli lähetekeskustelussa hallituksen asiaa koskevasta lakiesityksestä.
Perussuomalaiset jatkoi hallituksen esityksen kritisointia tänä iltana, kun eduskunta käsitteli asiaa toistamiseen.
– Tämä hoitajien velvoittava rokottaminen, jota kansanomaisesti kutsutaan pakkorokottamiseksi, tuo meidän yhteiskuntaamme suuria jännitteitä ja pelkään, että se rampauttaa terveydenhuoltomme toiminnan, Juha Mäenpää (ps.) sanoi.
– Hallitus on ottamassa askelia, joiden myötä koronapassista tulee yhä enemmän painostamisen ja pakottamisen keino. Sote-alan työntekijöitä painostetaan koronarokotteen ottamiseen siten, että sen vaihtoehdoksi on muodostumassa jopa työnsä menettäminen, Jari Ronkainen (ps.) puolestaan sanoi.
Ronkainen muistutti, että sote-ala kärsii jo nyt osaavien ammattilaisten pulasta.
2:11