Peter Nyman paljastuskirjan väitteistä: "Minun ja Marja Hintikan välinen pelikirja jäi avoimeksi"

Peter Nyman 9.9.2016
Peter Nyman kuvattuna MTV:n Uutistalon edessä 9. syyskuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 28.03.2017 13:10

MTV VIIHDE

Uutisankkuri kommentoi Jorma Sairasen muistelmakirjassaan esittämiä väitteitä Nymanin siirtymisestä Yleltä MTV:lle.

Jorma Sairanen ruotii toimittaja Kalle Kinnusen kanssa kirjoitetussa Daddy Cool – Kolme vuosikymmentä televisiomaailman huipulla -muistelmakirjassa (Teos 2017) muun muassa Peter Nymanin paluuta Yleltä MTV:lle.

Maanantaina 27. maaliskuuta julkaistussa kirjassa MTV:n entinen ohjelmajohtaja Sairanen kuvailee Nymania ”kirkassilmäiseksi suomenruotsalaiseksi juontajaksi” ja esittää oman näkemyksensä Nymanin paluusta MTV:n leipiin.

– Ylellä hänet oli värvätty myös vetonaulaksi ajankohtaisohjelmaan Puoli seitsemän, jonka toinen juontaja oli Marja Hintikka. Hintikka pyrki narsistisesti viemään kaiken tilan, eikä hyvä haastattelija Nyman saanut oikein suunvuoroakaan. Oli selvää, ettei Nyman ollut Puoli seitsemän -ohjelmassa mukavuusalueellaan, Sairanen toteaa kirjassa.

– Ilmeisesti pelko ohjelmien lopettamisesta Ylellä oli osasyynä siihen, että Nyman loikkasi vastoin monien maikkarilaistenkin odotuksia.

Peter Nyman kommentoi Sairasen muistelua MTV:lle.

– Jorma on tarkkasilmäinen havainnoija, pitkän linjan kokenut mies suomalaisessa televisiossa. Hän puhuu kirjassa aika voimakkain sanoin Marja Hintikan ja minun välisestä roolijaosta Puoli seitsemän -ohjelmassa. Ehkä minun ja Marjan välinen pelikirja jäi hieman avoimeksi silloin. Kuten sanottua, Jorma on tarkka havainnoimaan. Sitä, minkälaisissa rooleissa minä ja Marja ohjelmaa vedimme, oli vaikeaa sovittaa siihen ohjelmaan, Nyman sanoo.

– Tällainen kokemus itsellenikin jäi, kaikella kunnioituksella Marjaa kohtaan. Hän on loistava tv-esiintyjä ja tekee oman juttunsa hyvin. Siinä ohjelman lähtövaiheessa meillä jäi ehkä niin sanottu casting vähän avoimeksi. Ehkä luontaiset tapamme olla tv:ssä olivat niin erilaisia, että niitä oli vaikea sovittaa yhteen.

Peter-Nyman

Jorma Sairanen arvioi kirjassa Peter Nymanin lähteneen Yleltä MTV:lle siksi, että hän pelkäsi Uutisvuodon ja Puoli seitsemän -ohjelman loppuvan.

– Asian laita ei ollut näin. Rehellisesti sanoen, 12 ja puoli vuotta Uutisvuotoa tehneenä tuli sellainen fiilis, että mitä sitä aikuisena haluaisi tehdä. Halusin kokeilla jotain sellaista, mitä en ollut vielä siihen mennessä kokeillut. Sitten tuli mahdollisuus siirtyä Maikkarille uutisankkuriksi, Nyman sanoo.

– Nyt voin paljastaa myös sen, että minua kosiskeltiin MTV:lle uutisankkuriksi jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Silloin koin, että olen liian "babyface", liian kokematon ja nuori siihen hommaan. Tavallaan ympyrä sulkeutui, kun palasin Maikkarille, sillä aloitin tv-urani tekemällä Mediapeli-ohjelmaa MTV:lle.

7:47img

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat