Kuluttajariitalautakunnan mukaan pienituloiset eläkeläiset maksoivat liikaa sähköstä.
Kuluttajariitalautakunnan mukaan 27,25 sentin hinta sähköenergiasta kilowattitunnilta määräaikaisessa sähkösopimuksessa oli liikaa. Lautakunta otti sopimuksen hintaan kantaa tapauskohtaisesti.
Lautakunta tiedotteessaan, että kuluttajat solmivat vuoden 2022 syksyllä määräaikaisen sähkösopimuksen KSS Energian kanssa. Sopimuksessa sähköenergian hinta on 27,25 senttiä kilowattitunnilta ja perusmaksu on 2,50 euroa kuukaudessa.
Sopimuksen teon jälkeen määräaikaisten sopimusten hinnat laskivat voimakkaasti. Kuluttajat vaativat tekemänsä määräaikaisen sopimuksen hinnan kohtuullistamista. He perustelivat vaatimustaan sillä, että he olivat pienituloisia eläkeläisiä.
Kuluttajat asuvat omakotitalossa, jossa on suora sähkölämmitys ja heidän sähköenergiasta maksamansa summa vuodessa oli lähes 5 000 euroa. He olivat saaneet lakisääteistä sähköhyvitystä yhteensä 533,67 euroa.
Kyseessä ei ollut toimitusvelvollinen sopimus
KSS Energia totesi vastauksessaan lautakunnalle, että määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa tai muuttaa, kun sopimusvahvistuksen mukainen perumisaika on päättynyt. Sähkömarkkinalain mukaisesti määräaikainen sopimus sitoo kumpaakin osapuolta koko sopimuskauden ajan.
KSS Energialla ei ole käytössä sopimussakkoa määräaikaisen sopimuksen purkamiseksi. Määräaikainen sopimus voidaan irtisanoa vain poikkeustapauksissa, kuten muuton yhteydessä. Yhtiö seuraa Energiaviraston suosituksia kohtuullistamisesta ja toimialan yleistä käytäntöä ja jos se muuttuu, elinkeinonharjoittaja on yhteydessä kuluttajiin.
Lautakunta totesi täysistuntoratkaisussaan, että kyse ei ollut ns. toimitusvelvollisesta sopimuksesta, joiden hinnoittelun kohtuullisuutta Energiavirasto valvoo yleisellä tasolla. Sen sijaan asiaan sovelletaan kuluttajansuojalakia ja sen kohtuullisuussäännöstä, jonka perusteella lautakunta arvioi kaikkien kuluttajien tekemien sähkösopimusten tapauskohtaista kohtuullisuutta. Yhtenä kriteerinä kohtuuttomuudelle on olojen muuttuminen sopimuksen teon jälkeen.
Hinnan lisäksi huomioidaan olosuhteet
Kuluttajariitalautakunta katsoi, että tapauksessa ylittyivät sen aiemmassa ratkaisussa linjaamat kohtuuttomuuden pääsääntöiset kriteerit. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.
Kuluttajariitalautakunta oli katsonut aiemmin, että jos sähkösopimuksen hinta ylittää vuositasolla muiden samaan aikaan tarjottujen vastaavien sopimusten keskihinnan yli 15 prosentilla ja yli 150 eurolla, hinta voi olla kohtuuton olosuhteiden muuttumisen vuoksi.
Energiavirasto pitää tarjotuista hinnoista tilastoja, joiden avulla voidaan laskea, täyttyvätkö kussakin sopimuksessa pääsääntöiset kohtuuttomuuden kriteerit.
– Kohtuuttomuusarvioinnissa on niiden lisäksi otettava vielä kuluttajien tapauskohtaiset olosuhteet huomioon, eli rajojen ylittyminen ei automaattisesti tarkoita, että hintaa pitäisi sovitella. Rajojen ylittyessä kuluttajan kannattaa olla yhteydessä sähköyhtiöönsä, sanoo kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg tiedotteessa.
Hinta soviteltiin 20 senttiin
Tässä tapauksessa sähkö oli käytetty lähinnä kuluttajien vakituisen asunnon välttämättömään lämmitykseen. Vuosilasku vähennettynä sähköhyvityksellä oli vastannut merkittävää osaa heidän nettotuloistaan varsinkin talvikuukausina, jolloin sähkönkulutus on suurempaa.
Kuluneen vuoden aikana tarjottujen määräaikaisten sopimusten keskihinta oli 15,06 senttiä. Lautakunta katsoi, että sopimuksen mukaista hintaa 27,25 senttiä kilowattitunnilta tuli sovitella lähemmäs keskihintaa 15,06 senttiä kilowattitunnilta.
Lautakunta sovitteli hinnan 20 senttiin kilowattitunnilta, jolla sopimus voitiin saattaa kuluneen vuoden ajalta riittävän tasapainoiseksi ja kohtuulliseksi. Sen ylittävää osaa suositettiin palautettavaksi vähennettynä kuluttajien saamalla sähköhyvityksellä.