Pikkujoulukaudesta ennakoidaan viime vuotta vilkkaampaa – nyt juhlitaan myös keskellä viikkoa: "Alkoholin käyttö on selvästi vähentynyt"

2:08img
Julkaistu 18.11.2018 22:04
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas
Toimittajan kuva

Tommi Kolehmainen

tommi.kolehmainen@mtv.fi

Hieman yli puolet yrityksistä odottaa pikkujoulusesongista edellisvuotta vilkkaampaa. Arvio perustuu Matkailu- ja ravintola-alan järjestön jäsenyrityskyselyyn. Viitisentoista prosenttia arvelee kysynnän hiljenevän edellisvuodesta. 

Töölöläisravintola Farangissa valmistaudutaan pikkujouluiltaan. Sesonki on vilkkaudeltaan samaa tasoa kuin vuosi sitten: luvassa on satakunta pikkujoulua lounaskesteistä iltariehoihin.

– Ei pelkästään viikonloppuna, vaan selkeästi myös keskiviikko-torstai-illat etenkin ovat nostaneet suosiotaan, sanoo apulaisravintolapäällikkö Minna Viljanen.

Moni yritys arvioi, että pikkujoulukausi olisi vielä viime vuottakin vilkkaampi.

– Yli puolet meidän jäsenyrityksistä ennakoi pikkujoulujen kasvua. Se on hyvä tulos siinä mielessä, koska viime vuosi oli satavuotisen Suomen juhlavuosi. Oli erittäin hyvin pikkujouluissa kävijöitä, ja nyt on vielä paremmin, sanoo Matkailu- ja ravintola-alan järjestön toimitusjohtaja Timo Lappi.

Pikkujouluissa panostetaan ohjelmallisuuteen

Lappi arvelee pikkujoulusesongin kasvun selittyvän sillä, että yritykset panostavat yhä enemmän henkilöstöönsä. Myös ennätyksellisillä veronpalautuksilla saattaa olla osansa asiassa.

Pikkujouluja leimaava kohtuuton alkoholinkäyttö ei pidä nykyisin enää täysin paikkaansa. 

– Pikkujoulut ovat muuttuneet enemmän ohjelmalliseksi. Käydään keilaamassa, tai pakohuonepelejä tai teatterissa. Syödään hyvin ja mennään iltaakin viettämään, mutta alkoholin käyttö on selvästi vuosikymmenien kuluessa vähentynyt, Lappi sanoo.

Lue myös: 

Tältä näyttää pikkujouluaika taksikuskin silmin: Ehdottelua, hiplailua ja humalaista riitelyä, mutta myös yllätyksiä: "Suomalaiset rupeavat tuhannen päissään veljeilemään"

Tuoreimmat aiheesta

Pikkujoulut