Pikkujoulusesongista odotetaan tänä vuonna vilkasta – vieläkö ravintoloissa on tilaa juhlijoille?

11:09img
Vieläkö ravintoloissa on tilaa pikkujoulunviettäjille vai onko kaikki pöydät varattu jo loppuun? Katso koko Viiden jälkeen -ohjelman pikkujouluspesiaali yltä!
Julkaistu 17.11.2023 08:26
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

Toimittajan kuva

Pyry-Jukka Peltomäki

pyry-jukka.peltomaki@mtv.fi

Pikkujoulusesonki alkaa olla kiivaimmillaan. Mitkä ovat suosituimpia pikkujoulupäiviä tänä vuonna? Viiden jälkeen -ohjelma selvitti kaiken oleellisen tämän vuoden pikkujoulusesongista.

Tunnelma ravintoloissa tällä hetkellä on kuin juuri ennen MM-lopputurnausta, kuvailee ravintolakonserni NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström

– Joukkue on harjoitellut, lautaset on kiillotettu – nyt odotellaan vain, että asiakkaat saapuvat, Vikström sanoo.

NoHo Partnersiin kuuluu noin 250 ruoka- ja seurusteluravintolaa, yökerhoa ja viihdekeskusta, joten konsernilla on ihan hyvä tuntuma siitä, minkälaista pikkujoulusesonkia tälle vuodelle voidaan odottaa. 

Jo pöytävarausten määrästä voidaan kuitenkin päätellä, että odotettavissa on vilkasta juhlintaa. 

– Me olemme itse asiassa kahdeksan prosenttia edellä viime vuotta. Täytyy kuitenkin pitää vielä jäitä hatussa, lopullinen tulos selviää tietysti vasta, kun nähdään miten paljon asiakkaat käyttävät rahaa ravintoloissa, Vikström kertoo. 

Vikströmin mukaan juuri nyt ollaan pikkujoulusesongin taitekohdassa. 

– Perjantaina se käynnistyy ja siitä sitten eteenpäin kaksi seuraavaa viikonloppua on ne vuoden kovimmat.

Mikä tekee pikkujouluista onnistuneet? Juttu jatkuu videon alla.

3:01img

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Minkälaiset ovat onnistuneet pikkujoulut? Viiden jälkeen -ohjelman toimittaja Pyry-Jukka Peltomäki lähti selvittämään asiaa kansalaisilta. 

Juhlapäivillä on maakunnittain eroa

Myös toisen suuren toimijan, S-ryhmän, puolelta kerrotaan, että ravintola-, juhla- ja kokoustiloja on varattu enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja erityisesti isommat tilat ovat kiinnostaneet. 

Pikkujoulujen järjestäjät etsivät tänä vuonna myös erilaisia elämyksiä.  

– Enemmän se menee siihen elämyksellisyyteen, halutaan hyvää ruokaa ja viettää aikaa yhdessä, sanoo helsinkiläisen Solo Sokos Hotel Tornin hotellinjohtaja Marko Kurtto Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hänen mukaansa onnistuneisiin pikkujouluihin on hyvin yksinkertainen resepti: 

– Se lähtee aina siitä, että lähdetään hyvällä mielellä liikenteeseen. Kannattaa myös varata se tila niin, että kaikki onnistuu hyvin, ja olla etukäteen liikenteessä. 

Vähän ehkä yllättäenkin viikonpäivissä on eroja pikkujoulujen vietossa: pääkaupunkiseudulla ja Tampereella pikkujouluja juhlitaan muuta maata enemmän perjantaisin, kun muualla Suomessa myös lauantai on suosittu pikkujoulupäivä.

Vieläkö ravintoloissa on tilaa pikkujoulunviettäjille vai onko kaikki pöydät varattu jo loppuun? Katso koko haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Pikkujoulut