Pikkulapsi jäi lunta auraavan traktorin alle Helsingissä – kuskia epäillään rattijuopumuksesta

Aura-auto poika
6-vuotias lapsi kuoli jäätyään peruuttavan traktorin alle Itä-Helsingissä 11. tammikuuta 2015. Poliisin mukaan poika lähti juoksemaan lumitöissä olleen traktorin perään ja jäi sen alle traktorin alkaessa peruuttaa. Lapsi kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla Itä-Helsingissä rivitalon piha-alueella. Poliisin mukaan traktorin kuljettajaa epäillään kuolemantuottamuksesta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Str / Lehtikuva
Julkaistu 11.01.2015 13:04(Päivitetty 11.01.2015 16:38)

MTV UUTISET

Alle kouluikäinen lapsi on kuollut lumenauraustraktorin alle Itäkeskuksessa Helsingissä hieman ennen puoltapäivää.

Poliisin mukaan 6-vuotias poika lähti juoksemaan lumitöissä olleen traktorin perään ja jäi peruuttavan traktorin alle. Poika menehtyi saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla rivitalon piha-alueella Maksaruohonpolulla.

Traktorin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Kuljettaja puhalsi alkometriin hieman yli sallitut lukemat, mutta tulos varmistuu tarkemmissa verikokeissa.

Traktorin kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi kuoleman tuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin mukaan kuljettaja pidätettiin ja vietiin oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa