Ville Ranta muistelee Charlie Hebdon iskua: "Vilunväristyksiä, kun kollegoita murhataan kasapäin"

8:51img
Terrori-iskusta Charlie Hebdoon kymmenen vuotta – kuinka sapekasta postia saavat suomalaiset pilapiirtäjät?
Julkaistu 09.01.2025 06:31

MTV UUTISET

Satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneesta terrori-iskusta tuli 7. tammikuuta kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Suomen yhden tunnetuimman pilapiirtäjän Ville Rannan töitä on julkaistu myös Ranskassa, joten tapahtuma on järkyttävänä mielessä. 

Ville Ranta kertoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa, että Suomessakin pilapiirtäjä voi saada roppakaupalla negatiivista palautetta.

Ranska mielletään maaksi, jossa yksikään henkilö, ilmiö tai esimerkiksi uskonto ei pääse ilkkuvalta satiirilta suojaan. Satiirilla on kiinnitetty huomiota ranskalaisyhteiskunnan ongelmiin aina maan vallankumousvuosista lähtien ja sananvapautta varjellaan intohimoisesti.

Sananvapauskeskustelu on käynyt Ranskassa kovilla kierroksilla oikeastaan siitä lähtien, kun satiirilehti Charlie Hebdo vuonna 2006 julkaisi uudelleen tanskalaisen Jyllands-Posten -lehden karikatyyripiirroksia islamin tärkeimmästä profeetasta Muhammedista.

Islamin valtasuuntaus sunnalaisuus suhtautuu profeetastaan tehtyihin kuviin kielteisesti.

Ranskalainen sananvapausajattelu ja ääri-islamilainen reaktio törmäsivät murheellisella tavalla tasan kymmenen vuotta sitten, kun kaksi terroristijärjestö Al-Qaidaan kytkeytynyttä veljestä tekivät 7. tammikuuta terrorihyökkäyksen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen.

Iskussa kuoli 12 ihmistä, mukaan lukien lehden toimittajia ja poliiseja. Isku haavoitti lisäksi 11 henkilöä.

Kahden päivän päästä terroristiveljekset saivat surmansa poliisin piirityksessä, mutta isku aloitti jihadistien hyökkäysten sarjan Ranskassa.

"Kuraa on tullut niskaan"

Ville Ranta on suomalainen pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija. Tällä hetkellä hän tekee pilapiirroksia Helsingin Sanomiin, mutta hänen teoksiaan on aiemmin julkaistu muun muassa Kirkko ja kaupunki -lehdessä, sekä Iltalehdessä. Rannan teoksia on käännetty ja julkaistu erityisesti Ranskassa.

Vuonna 2023 hänet palkittiin vuoden journalistina ja lukuisten muiden kunnianosoitusten lisäksi muun muassa Suomen PENin sananvapauspalkinnolla 2012 sekä Puupäähattu-palkinnolla 2009.

Ranta kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa, että muistaa kymmenen vuoden takaiset tapahtumat valitettavan hyvin.

– Se oli iso järkytys ja vieläkin tulee kylmiä väreitä, kun näkee siitä uutiskuvia. Se, että omia kollegoita murhataan kasapäin yhtäkkiä ammatin vuoksi, niin aiheuttaa kenessä tahansa vilunväristyksiä, Ranta kertoo.

Rannan mukaan Charlie Hebdon tapahtumat vaikuttavat maassa edelleen, eikä islamiin liittyviä pilapiirroksia välttämättä uskalleta julkaista.

Charlie Hebdo on suomalaisen pilapiirtäjän mukaan poikkeus, sillä lehti jatkaa edelleen samalla julkaisulinjalla.

– Heillä on tällainen erityismissio ja erityisasema.

Nykyään Charlie Hebdon toimitus toimii salaisessa paikassa. 

Lehti järjesti juuri joulukuussa pilapiirroskilpailun, jossa etsittiin mahdollisimman hauskoja ja ilkeitä islamilaista johtohahmoa esittäviä halventavia piirustuksia. Iskun vuosipäivänä Charlie Ebdo myös julkaisi erikoisnumeron.

Pilapiirtäjistä tullut maalitauluja

Sattumalta juuri ennen Charlie Hebdon iskujen vuosipäivää Yhdysvalloissa kiehahti pilapiirroskohu. 

The Washington Post päätti hyllyttää maineikkaan pilapiirtäjän kuvan, joka esitti muun muassa lehden omistajaa Jeff Bezosta ja Metan omistajaa Mark Zuckerbergiä sekä Disney-yhtiön legendaarista hahmoa Mikki Hiirtä polvistumassa rahasäkkeineen Yhdysvaltojen seuraavan presidentin Donald Trumpin edessä. Asiasta uutisoi Suomessa Helsingin Sanomat.

Pilapiirroksen tekijä, palkittu Ann Telnaes ilmoitti eroavansa lehden palveluksesta.

Rannan mukaan pilapiirtäminen on nykymaailmassa monenlaisten paineiden kohteina.

– Se on aika haavoittuvainen laji sen takia, että siellä on sekä yksittäinen piirtäjä siellä takana, mutta myös yksittäiset mediat ja ne ovat alttiita kaikenlaisille somekohuille ja hyökkäyksille.

Oululaissyntyinen pilapiirtäjä ei omien sanojensa mukaan ole joutunut sensuroiduksi.

– Luulen, että minulla on tietynlainen asema. Minun annetaan piirtää todella vapaasti.

Ranta tunnustaa kuitenkin jatkuvasti kipuilevansa joidenkin kuviensa kanssa, että voiko niitä julkaista.

– Toteutan ideat, jotka tulevat valmiina päähän…mutta kyllä pilapiirtäjä saakin miettiä ja pohtia, että mikä on oikein tai väärin. Mutta sitten pitää olla rohkea, Ranta toteaa.

"Kovaa palautetta tulee"

Ville Ranta on tehnyt pilapiirroksia noin kaksikymmentä vuotta ja myöntää, että rajukin arvostelu kuuluu työhön.

– Kyllä siitä [negatiivisesta palautteesta] on tullut aika työläs osa tätä työtä ja sitä kovaa palautetta tulee. Erityisesti sosiaalisen median kautta virtaa karuakin kritiikkiä.

– Erityisen suosittua on yrittää leimata piirtäjä tai julkaisija jonkin agendan edustajaksi tai vihamieliseksi rasistiksi, antisemiitiksi, islamofobiksi. Miksi tahansa, Ranta luettelee.

Pilapiirtäjän mukaan nykyihminen ei malta pysähtyä pilapiirroksen äärellä ja miettiä sen mahdollista sanomaa.

– Nykyään onkin aika vaikeaa saada ihmisiä lukemaan pilapiirroksia, koska kaikki ovat jo valmiiksi tunnepäissään somessa, eivätkä ole valmiita tulkitsemaan itsenäisesti niitä piirroksia, minkä pilapiirros aina vaatii.

Katso koko Ville Rannan haastattelu artikkelin alusta löytyvältä videolta.

Lue myös: Pilakuva profeetta Muhammadista johti vihakampanjaan – Ranskassa tuomiot kuudelle osallistumisesta opettajan surmaan

Lue myös: Kohutun Muhammad-pilakuvan piirtäjä on kuollut

Lue myös: Charlie Hebdo -iskun traumojen piinaama perheenisä Simon, 40, on kuollut – "On arpia, joita monet eivät näe"

Tuoreimmat aiheesta

Viiden jälkeen