Sotainvalideja hoitanut Erika Pekkarinen irtisanoutui: "Hoidon laatu järkytti"

2:36img
VIDEO: Sairaanhoitaja kertoo kokemistaan epäkohdista sodassa palvelleiden hoitolaitoksessa.
Julkaistu 09.01.2025 05:13
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas

MTV Uutisiin yhteyttä ottanut sairaanhoitaja raportoi kokemistaan räikeistä epäkohdista työpaikallaan – siltikään laatua valvova Valtiokonttori ei suorittanut valvontakäyntiä.

Sotainvalidien hoidon ja sotaveteraanien kuntoutuksen laadunvalvontaa suorittava Valtiokonttori ei kykene edes omasta mielestään toteuttamaan määriteltyä valvontatehtäväänsä. Vanhoja ihmisiä hoidetaan paikoissa, joissa tarkastuskäyntejä suoritetaan harvemmin kuin kerran viidessä vuodessa. 

Palliatiiviseen hoitoon erikoistunut Erika Pekkarinen työskenteli vuonna 2023 työpaikassa, josta hän kertoo irtisanoutuneensa eettisistä syistä. Pekkarinen kertoo olleensa järkyttynyt.

– Olin valtavan ylpeä, että pääsen meidän sotaveteraaneja hoitamaan, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi, että siellä on asiat hirveän pielessä. Siellä oli jatkuvasti sellaisia isoja vaaratilanteita ja lisäksi myös ihan pahoinpitelyitä, kiinnipitämistä ja ihmisarvoa loukkaavaa toimintaa.

– Siellä ei ymmärretty kokonaisuuksia. Ja sitten oli myöskin sellaista, että ei ihan tiedetty esimerkiksi, mikä on normaali verenpaineen taso, sanoo sairaanhoitaja.

Haastattelu on katsottavissa videolta alempana artikkelin keskellä.

Pekkarinen kertoo, että yritti muuttaa asioita työpaikallaan ja lopulta reklamoi epäkohdista Valtiokonttoriin. 

Valtiokonttori lupasi tehdä valvontakäynnin kyseiseen yksikköön vuoden 2024 aikana, mutta se jäi tekemättä henkilöstöresursseihin vedoten. 

Ne asiat olisivat todellakin vaatineet välitöntä puuttumista ja tarkastuskäyntiä, toteaa Pekkarinen.

Pekkarisen myötä Valtiokonttorista oltiin yhteydessä kyseiseen yksikköön ja puhelimitse asia käytiin läpi yksikön johdon kanssa.

– Ainakin ne puutteet, mitä mahdollisesti oli, ne korjattiin ja meidän näkökulmasta asia vaikutti olevan kunnossa, toteaa Valtiokonttorin palvelupäällikkö Tiina Kyttälä.

MTV Uutiset pyysi Valtiokonttorista asiaan liittyvää dokumenttia, jolla viranomainen lähestyi hoitolaitosta. Sitä ei löytynyt. Lisäksi pyyntö koski selvitystä, joka reklamaation myötä tehtiin. Sitä ei ole, koska asia hoidettiin puhelimitse.

Viime vuonna yhteensä 2 valvontakäyntiä, 2020-2022 ei yhtäkään

Valtiokonttori valvoo laatukriteeriensä toteutumista laitoksissa, joissa heidän asiakkaitaan on. 

– Laatukriteereitä on iso määrä ja iso osa niistä ei täyttynyt missään määrin siellä paikassa, sanoo Pekkarinen.

Viime vuonna Valtiokonttori teki kaksi valvontakäyntiä. Kyttälä kertoo, että on myös laitoksia, jossa he eivät ole käyneet kertaakaan yli viiteen vuoteen ja Pekkarisen vanha työpaikka on yksi niistä. Vuosina 2020-22 Valtiokonttori ei tehnyt ainuttakaan valvontakäyntiä. 

Meillähän on aikalailla asiakasmäärä pudonnut. Aikaisemmin meillä oli tarkastuskäyntejä varten omaa henkilökuntaa.

Lähetä vinkki!

Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat.

Juttuvinkit joonas.lepisto@mtv.fi.

Yksi henkilötyövuosi lisää mahdollistaisi valvontakäynnit joka toinen vuosi

Vuosikymmenen alun nollalukua selittää Kyttälän mukaan henkilöstöpulan lisäksi korona. VTV:n vuoden 2013 raportin mukaan tarkastusväli oli harva myös aiemmin. 

Kyttälän mukaan olisikin hyvä, että jokaisessa laitoksessa Valtiokonttori pystyisi käymään joka toinen vuosi ja se vaatisi yhden henkilötyövuoden lisää.

Useammin olisi käytävä, että laatuvaatimukset varmasti toteutuvat, toteaa Kyttälä.

Katso Erika Pekkarisen koko haastattelu tästä:

18:51img

"Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta.."

Pekkarinen tarjoutuu apuun.

Ei sota yhtä miestä kaipaa, mutta sotaveteraanit olisi kyllä kaivannut. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi Valtiokonttoriin. Voin olla se yksi puuttuva henkilötyövuosi. Oikein mielelläni ihan ilman minkäänlaista korvausta voin tulla näitä valvonta-asioita auttamaan kyllä, sairaanhoitaja toteaa. 

"Ei pidä paikkaansa"

Kyseisen yksikön näkemyksen mukaan Pekkarisen esiin nostamat asiat eivät valtaosin pidä paikkaansa. 

”Lääkehoidon käytännöissämme oli korjattavaa. Olimme kuitenkin todenneet tämän vastuuhenkilöiden toimesta jo itse esimerkiksi Haipro-ilmoitusten seurannan kautta."

"Olimme siis jo käynnistäneet korjaavat ja kehittävät toimenpiteet ennen kuin Valtiokonttoriin oli hoitaja ollut asiasta yhteydessä."

"Näkemyksemme ja myös laadun seurannan mukaisesti pystyimme varsin nopeasti tarvittavat korjaavat toimenpiteet toteuttamaan. Näistä asioista olemme raportoineet myös Valtiokonttorille."

"Näkemyksemme mukaan hoitaja on nostanut esiin sellaisia asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Näistä asioista hänen kanssaan keskusteltiin jo tuolloin hänen lyhyeksi jääneen työsuhteensa aikana, jolloin osoittautui, että hän oli tehnyt useista asioista virheellisiä tulkintoja ja johtopäätöksiä.”

Yksiköstä kerrotaan MTV uutisille, että kyseisen vuoden yksikön haittailmoituksista yli puolet koski kaatumisia, joista yksi oli vakava. Toiseksi eniten ilmoituksia tehtiin lääkehoidosta.

Tuoreimmat aiheesta

Vanhustenhoito