Uudessa sanoihin keskittyvässä Sanansaattajat-ohjelmassa nähdään Tuomas Kyrön lisäksi myös muita Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmasta tuttuja kasvoja.
Kirjailija Tuomas Kyrö nähdään uudessa viihteellisessä sanakilpailussa nimeltään Sanansaattajat. Ohjelma alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 18. helmikuuta kello 21.
Sanansaattajissa kysytään kaksi kysymystä: mistä sana tulee, eli mikä on sen alkuperä, ja mitä sana tarkoittaa.
– Odotan sitä todella innolla. Kansakunnalle pitää päästä näyttämään, miten mielenkiintoista on tutkia sanoja ja niiden merkitystä, ohjelman vakiokilpailija Kyrö kertoo MTV Uutisille.
Kyrö kuvailee rooliaan ohjelmassa humoristisesti.
– Olisinko niin kuin tarkkailuluokkalainen, joka yhtäkkiä ymmärtää, että etymologia on kiinnostavampaa kuin räkiminen ja röökinpoltto, Kyrö kertoi.
Sanansaattajien juontajana ja käsikirjoittajana toimii Jenni Pääskysaari ja Kyrön rinnalla vakiokilpailijana kirjailija Miika Nousiainen. Heitä vastaan kilpailee viikoittain vaihtuva sanansaattaja. Oikeat vastaukset ja kilpailijoiden sanasepustukset tuomaroi kielitieteilijä Janne Saarikivi.
Pääskysaari, Kyrö ja Nousiainen ovat tuttuja myös Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmasta, jonka viimeinen kausi päättyi toukokuussa 2023.
– Oli tietyllä tavalla hyvä lopettaa silloin, kun sitä oli vielä kivaa tehdä. Kun pääammatti on kirjojen kirjoittaminen yksinäisyydessä, niin sitä kaipaa työryhmää ja -yhteisöä. Ja kas kummaa, tässä sitä taas ollaan, Kyrö kertoi.
Lue myös: Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
Ajatus tämäntyyppisestä ohjelmasta on tavallaan kytenyt jo jonkin aikaa. Kyrö muistaa tilanteen noin vuoden takaa, kun Saarikivi oli vieraana Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmassa.
– Hän ei keskittynyt lainkaan huoliin, vaan sanoihin. Muutenkin hän sanoi, ettei häntä kiinnosta lauseet, vaan sanat. Jakson jälkeen mietimme työryhmän kesken, että olipa jännä ja mielenkiintoinen jakso. Tässä on nyt jotakin. Yhtäkkiä tehdäänkin tätä ohjelmaa, jonka idea on juuri se, mistä innostuimme silloin, Kyrö kertoi.