Pitäisikö Suomen boikotoida Israelin Euroviisuja? Darude kritisoi Look Away -kappaleellaan maailman nykytilaa, mutta osallistumalla kisoihin artisti "katsoo itse muualle", arvioi musiikkitoimittaja

Sebastian Rejman Darude UMK-pressi 29.1.2019
Suomen Euroviisujen edustajana Israelin kisoissa on tänä vuonna Darude.
Julkaistu 05.03.2019 17:20
Toimittajan kuva

Anu Punkari

anu.punkari@mtv.fi

@Punkaria

Boikottivaatimukset varjostavat Israelin Euroviisuja. Myös Suomesta on kuulunut paljon kritiikkiä. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt laajalle esimerkiksi Rumban freelance-toimittaja Mervi Vuorelan kolumni, jossa hän arvostelee Suomen osallistumista viisuihin.

Vuorela on sitä mieltä, että Suomen on jätettävä Israelin euroviisut väliin. Hänen mielestään nyt jos koskaan on aiheellista vastustaa Israelissa järjestettäviä kisoja.

– Israel on apartheid-valtio, joka miehittää laittomasti Palestiinaa sekä osia Syyriasta, Vuorela perustelee.

Tel Aviv viisupaikkana ei muuta tilannetta 

Israelin kisoja ei aiota järjestää Jerusalemissa, vaan poliittisesti rauhallisemmassa paikassa Tel Avivissa.

– Tällä ei mielestäni ole mitään ratkaisevaa vaikutusta asiassa, Vuorela sanoo.

Suomen Euroviisujen edustajana Israelin kisoissa on tänä vuonna Darude. Daruden Look Away -kappaleen laulaja Sebastian Rejman ei nähnyt ongelmallisena osallistua kilpailuun Israelissa silloin, kun heidän edustuksensa kisoissa tuli julkisuuteen.

– Tel Aviv on hieno kaupunki ja olen ollut siellä aiemminkin. Se on yksi kaupunki muiden joukossa. Siihen liittyy paljon politiikkaa, mutta me ei musiikintekijöinä oikein pystytä ottamaan siihen kantaa. Musiikki ja urheilu on onneksi asioita, jotka rikkovat vähän tätä poliittista maailmaa, ja onneksi näin on, kommentoi Sebastian Rejman. 

Daruden Look Away -kappaletta mainostaneessa tiedotteessa artisti kertoi huolensa maailman nykytilasta:

– Maailmassa tapahtuu kamalia asioita. On luonnonmullistuksia, sairautta, sotaa ja pakolaisuutta. On helpompaa katsoa muualle kuin nähdä tai ajatella näitä asioita, Darude sanoi.

Mutta osallistuessaan Israelin viisuihin Darude, eli Ville Virtanen on itse tekemässä juuri niin – katsomassa muualle, Vuorela päättää kolumninsa.

Tuoreimmat aiheesta

Darude