Pitkäkyntisten matkaan on lähtenyt tänä syksynä julkisia veistoksia tai osia niistä – "Meillä täysin uusi ilmiö"

Lauri Viita-veistos
Tampereen Pispalassa on tuhottu viime viikolla Lauri Viita -muistomerkki.
Julkaistu 17.10.2023 16:22

MTV UUTISET – STT

Pitkäkyntisten matkaan on tänä syksynä lähtenyt julkisia veistoksia. Tämä on meille täysin uusi ilmiö, toteaa Tampereen taidemuseon museonjohtaja Selma Green. 

Selma Green viittaa kahteen Tampereella turmeltuun julkiseen veistokseen eli Kalapoikaan ja Lauri Viidan muistomerkkiin Betonimyllystä runon siivet.

– Varkauksiahan on ollut, mutta usein ne kohdistuvat rakennusten osiin, jotka pystytään korvaamaan toisilla samanlaisilla. Mutta taideteoksen kanssa tämä on aivan eri asia. Siinä menetetään taiteelliset arvot. Olen itse käyttänyt tässä ilmaisua "vain muutaman dollarin tähden", Green sanoo.

Viinikan lampipuistossa sijainnut Kalapoika on irrotettu kokonaisena jalustastaan ja Lauri Viidan muistomerkistä Pispalanharjulla on irrotettu isoja paloja.

Tänä syksynä on varastettu myös Lappeenrannassa Tiurun entisen sairaalan pihalta Kurjet-veistos ja Mäntsälän seurakunnan hautausmaalta Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Karjalan neito.

Lue myös: Tampereella tuhottu muistomerkki – silvottu rälläkällä paloja irti

0:51img

Katso myös: Turkista löytyi 12 000 vuotta vanhoja patsaita – joukossa realistinen ihmisveistos, ylisuuri fallos varastaa huomion

Tampereella ei olla luovuttajatyyppejä

Tampereella ollaan Greenin mukaan keskusteltu Lauri Viidan muistomerkin tekijän Pertti Mäkisen kanssa muun muassa teoksen suojaamisesta säältä. Jos onton pronssiveistoksen sisään pääsee vettä, se voi jäätyä ja aiheuttaa lisävaurioita. Lisäksi muistomerkin alue rajataan niin, ettei kukaan satuta itseään varkaiden jäljiltä teokseen jääneisiin teräviin reunoihin.

Myös Kalapojan jäljelle jäänyt jalusta suojataan talvisuojauskuvulla.

Miten julkisia veistoksia voidaan ylipäänsä suojella?

– Minä ja minun tiimini emme ole luovuttajatyyppejä olleenkaan. Siitä lähtien, kun Kalapojan varastaminen tuli perjantaina tietoomme, olemme keskustellet siitä, onko meillä mahdollisuutta esimerkiksi lisätä kameravalontaa syrjemmällä olevilla alueilla, Green sanoo.

Hänen mukaansa myös riskianalyysia tehdään julkisen taiteen osalta. Mietinnässä on esimerkiksi, miten valaistuksen parantaminen vaikuttaisi.

– Se on hieman isompi hanke, koska veistoksia on Tampereella paljon.

Tulevaisuudessa, kun Tampereella lähdetään edistämään julkisen taideteoksen hankkimista, täytyy Greenin mukaan huomioida riskit jo ennen kuin taiteilijalta tilaus tehdään.

– Otamme yhden tulokulman lisää sijaintipaikkaharkintaan. Lisäksi mietitään samalla valaisu- ja kyltityskysymykset ja mahdolliset suojaukset.

Lue myös: Matti Nykänen sai "höyhenen" toivotun näköispatsaan sijasta – Vieno-äiti: "Täytyy sulatella tätä vielä"

"Ihmiset haluavat nyt auttaa"

Green muistuttaa, että ihmisten on päästävä julkisten veistosten lähelle.

– Emme voi mitään sähköpaimenia sijoittaa niiden ympärille. Mutta joidenkin teosten yhteydessä on ehkä mahdollista harkita sijaintipaikka uudestaan.

Green ottaa esimerkiksi Kalapojan, joka on sijainnut Viinikan lampipuistossa omalla pienellä laiturillaan.

– Mutta mitäpä, jos veistos olisi keskellä lampea. Emme tietenkään voi kaikkia Tampereen vesielementtejä pistää täyteen julkista taidetta. Mutta tämmöinen on yksi vaihtoehto.

Tällä viikolla Tampereella mietitään, mitkä veistokset ovat riskikohteita.

Täysin Green ei ole luopunut toivosta, että Kalapoika löytyy.

– Julkinen keskustelu kertoo siitä, että on mahdollisuuksia saada se takaisin, ja ihmiset haluavat nyt auttaa, hän sanoo.

Lue myös: Havis Amandan siirtotyöt Helsingissä alkavat tänään

Romukauppiailla varkausilmoitusjärjestelmä

Suomen Romukauppiaiden Liittoon kuuluu satakunta romukauppaa, jotka toimivat liiton toiminnanjohtajan Hanna Kallio-Kokon mukaan ympäristölupien alla ja ovat sitoutuneet tunnolliseen toimintaan.

– Mekin yritämme parhaamme tehdä, että varastettu tavara ei pääsisi kiertoon meidän jäsenyritystemme kautta, hän sanoo.

Ympäri vuoden liitto saa ilmoituksia muun muassa työmaille tehdyistä varkauksista, mutta nyt paljon esillä olleet julkisten taideteosten varkauksia Kallio-Kokko luonnehtii poikkeuksellisen röyhkeiksi.

Liitolla on erityinen varkausilmoitusjärjestelmä, johon kuka tahansa yritys tai yksityishenkilö voi käydä tekemässä ilmoituksen.

– Kun ilmoitus tehdään meidän sivustollamme, niin sen jälkeen käännän sen kaikkiin jäsenyrityksiimme. Tämän lisäksi jakelussa on myös poliisilaitoksia. Vaikka jakelussa onkin poliisilaitoksia, se ei korvaa rikosilmoitusta, koska mehän emme sitä voi kenenkään puolesta tehdä.

Vaikka haasteita on, varkausilmoitusjärjestelmän avulla on myös onnistuttu saamaan varastettua tavaraa takaisin. Yksi tällainen onnistuminen on ollut Vantaalla sijaitsevan suihkulähteen osan löytyminen.

– Siitä tehtiin varkausilmoitus ja se löytyi jäsenyrityksestämme, Kallio-Kokko sanoo.

Lue myös: Tytär järkyttyi käydessään isänsä haudalla: "Hautakivi oli kadonnut jäljettömiin, vain nimilaatat jäivät"

Tuoreimmat aiheesta

Taide