Pituushyppyyn puuhataan radikaalia muutosta – Carl Lewis järkyttyi ehdotuksesta

29.11660273
Julkaistu 20.02.2024 13:42

MTV URHEILU-STT

Yleisurheilun perinnelajeihin lukeutuvaan pituushyppyyn saattaa lähivuosina tulla varsin merkittävä muutos. Kansainvälisen yleisurheiluliiton World Athleticsin (WA) toimitusjohtaja Jon Ridgeon kertoo, että ponnistuslankku ja sitä myöten hyppyraja korvataan "ponnistusalueella". Asiasta kertoo muun muassa Independent-lehti.

Independentin mukaan Ridgeon sanoi Anything but Footy -podcastissa, että uudistuksen myötä kaikki hypyt olisivat laillisia, mikäli ne lähtevät kyseiseltä ponnistusalueelta. Hypyn pituus mitattaisiin ponnistuspaikasta lähtien. The Sunin mukaan Ridgeon kertoi, että viime vuoden Budapestin MM-kisojen pituuskisassa kolmasosa hypyistä hylättiin yliastumisen takia. Se on hänen mukaansa "ajanhukkaa".

– Mittaus tehdään ponnistuspaikasta siihen, mihin urheilija laskeutuu hiekkakuopassa. Näin ollen joka ikinen hyppy mitataan, ja se tuo kilpailuun lisää jännitystä ja draamaa, Ridgeon toteaa.

Pituushistorian suuriin nimiin lukeutuva amerikkalaislegenda Carl Lewis oli yksi monista, joka toi sosiaalisessa mediassa julki epäilyksensä uudistuksesta.

– Aprillipilojen kanssa kannattaa odottaa huhtikuun 1. päivään, Lewis kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

– Kai tämä tukee sitä, mitä olen aina sanonut: pituushyppy on yksi vaikeimmista yleisurheilulajeista. Tämä (muutos) eliminoisi lajista sen kaikkein vaikeimman taidon. Tehkää (koripallo)korista suurempi, koska niin moni heittää vapaaheittoja ohi, pituushyppyvalmentajana nykyisin toimiva moninkertainen arvokisamitalisti Lewis jatkoi.

Ridgeon tietää, että muutosviritys saa aikaan negatiivista palautetta.

– Muutosta 150-vuotiaaseen lajiin ei voi tehdä ilman jonkinlaista kiistelyä. Jos olet omistanut elämäsi siihen, että osut hyppylankulle täydellisesti, ja sitten se yhtäkkiä korvataan hyppyalueella, tajuan hyvin että vastustusta löytyy, Ridgeon sanoi.

– Testaamme tätä tänä vuonna. Jos tämä ei toimi, emme tuo tätä käytäntöön. Samalla kokeilemme, miten saisimme tulokset selville saman tien, ilman 20–30 sekunnin (nykyistä) mittausaikaa.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu