Podcastaaja Vivian Nick piti kesätauon esikoiskirjansa kirjoittamisesta: "Antoi juuri sen, mitä ajattelinkin"
Someäidit-sarjassa nähtävän podcastaajan Vivian Nickin kesä on kulunut niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän kirjoittaa tällä hetkellä esikoiskirjaansa, mutta piti kirjoitustyöstä lomaa koko heinäkuun.
Podcastaaja Vivian Nickin kesän kohokohta oli ehdottomasti lomamatka Mallorcalle hänen 5-vuotiaan tyttärensä kanssa.
– Kohde oli mieletön, ja meillä oli todella kivaa. Ehkä sellainen yleinen joutenolo oli kivaa: mökillä oleskelu, kesäinen Helsinki, uimastadikka ja pehmis. Perusasiat tekevät kesän, ja mansikat – olen suuri mansikoiden ystävä, Nick kertoi Someäidit-sarjan mediatilaisuudessa.
Elokuussa Nick suuntaa useampiin häihin, kun muun muassa hänen pikkuveljensä menee naimisiin.
– Someäidit-sarjassa näkyy, kun veljeni kertoo kihlautumisestaan.
Nick nähdään tänä syksynä tv-ruudulla, sillä hän on yksi 14. elokuuta alkaneen Someäidit-sarjan vaikuttajaäideistä. Mukana ovat myös Kaksi äitiä -Youtube-kanavastaan tutut Susanna ”Suski” Silvander-Rosti ja Ella Rosti, Mutsis on -blogistaan tunnettu Emilia Huttunen ja mediapersoona Miisa Nuorgam.
Nick on nähnyt sarjasta kaksi ensimmäistä jaksoa, jotka herättivät uteliaisuuden nähdä lisää.
– Mielestäni näytin ja kuulostin itseltäni. Se oli suurin helpotus itselleni.
Nick kirjoittaa tällä hetkellä esikoiskirjaansa, joka ilmestyy vuoden 2025 alussa.
– Rehellisyyden nimissä kirjan kirjoittaminen on sujunut vaihtelevasti. Heinäkuussa halusin tietoisesti pitää siitä lomaa. Tauko antoi juuri sen, mitä ajattelinkin: jos annat itsellesi joutenoloa, niin luovuus alkaa taas kuplimaan ja kirjoittaminen alkaa kiinnostaa, Nick summasi.
Nick kertoo elämästään hyvin avoimesti sosiaalisessa mediassa ja hänen ja Kirsikka Simbergin Hei Baby -podcastissa.
Katso videolta, miksi Vivian Nick lähti kirjoittamaan esikoiskirjaansa ulkomaille.
Someäidit ke 14.8. alkaen maksutta MTV Katsomossa ja MTV Katsomo+ -tilauksella. MTV Katsomo+ -tilauksella seuraavan viikon jaksot ennakkoon.
Someäidit vodcast ke 14.8. alkaen kaikki jaksot maksutta MTV Katsomossa ja MTV Katsomo+ -tilauksella.
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää