NHL-joukkue Buffalo Sabres aloitti tiistaina organisaatiossaan totaalisen suursiivouksen, kun se antoi potkut usealle seuran työntekijälle. Seuran suomalainen kykyjenetsijä Teemu Numminen säästyi potkuilta, mutta hän jatkaa silti kesän jälkeen uusiin työtehtäviin.
Buffalo aloitti kiireisen päivänsä ilmoittamalla, että joukkueen GM:nä toiminut Jason Botterill on vapautettu tehtävistään. Samalla ovenavauksella seurasta potkittiin myös Botterillin apulais-GM:t Steve Greeley ja Randy Sexton.
Myöhemmin tiistaina Buffalo jatkoi organisaation tuuletustaan. Seura ilmoitti antaneensa potkut AHL-joukkue Rochester Americansin valmennuskolmikolle. Lisäksi myös pelaajatarkkailupomona toiminut Ryan Jankowski ja useampi muu seuran kykyjenetsijä saivat lähteä organisaatiosta.
LUE MYÖS: Leijonien maailmanmestarilla hurja tavoite – NHL:n ykköstorjujan asema nopeasti haltuun
Seuran kykyjenetsijänä toimiva Teemu Numminen säästyi potkuilta, mutta kuluvan kuun päätteeksi hän suuntaa kuitenkin uudenlaisten työtehtävien pariin.
– En saanut uutista, että olisin saanut kenkää. Puhelimet soivat tiiviisti suurimmalle osalle scouteista. Minun sopimuskauteni loppuu tämän kuun lopussa, minkä jälkeen siirryn takaisin vanhoihin töihin kiekkobisnespuolelle Warriorille, Numminen kertoo MTV Urheilulle.
"Miehet ovat vaihtuneet kovaan tahtiin"
Pitkään Buffalon organisaatiossa kykyjenetsijänä toiminut Numminen on nähnyt vuosien aikana kaikenlaista. Sarjan häntäpäähän jumiutuneen seuran toimiston ovet ovat käyneet useamman kerran vuosien varrella.
– Paljon olen oppinut ja nähnyt. Miehet ovat vaihtuneet organisaatiossa kovaan tahtiin, mutta minulla ei ole jäänyt pahaa sanottavaa Buffalon touhuista, Numminen sanoo.
– Monta GM:ää on yrittänyt suuntaa kääntää parempaan, mutta toiset vähän paremmin ja toiset huonommin ja kaikki ovat lopulta saaneet kenkää.
LUE MYÖS: Rasmus Ristolainen puhui suunsa puhtaaksi: laukoi katkeraa tekstiä urastaan, vihjaili kaupatuksi tulemisesta – "Joskus sitä kysyy itseltään"
Buffalo on osoittanut hetkittäin viitteitä paremmasta, mutta lopulta seura on aloittanut aina kesälomansa, kun kevään tosipelit NHL:ssä käynnistyvät. Numminen uskoi, että tiistaina kenkää saanut seurajohto olisi kääntänyt pitkään vikasuunnassa olleen kurssin.
– Minä kyllä uskoin tähän eilen vielä nykyiseen organisaatioon ja heidän strategiaansa tosi paljon. Suunta oli jo parempi, mutta omistajien ja GM:n asiat eivät kohdanneet, ja pajatso tyhjennettiin, Numminen paljastaa.
Nummisen mielestä Buffalon tulevaisuus näyttää kaikesta huolimatta kuitenkin valoisalta. Joukkueen runko on jo nyt nuorekas, mutta nuoria lahjakkuuksia on yhä nousemassa kohti NHL-portteja. Numminen uskoo, että Buffalon kurssi kääntyy lähivuosina.
– Runko on nyt jo ihan hyvä, mutta tulevaisuus on siellä nuorissa. Päävalmentaja Ralph Krueger on hyvä käsittelemään pelaajia ja hyvä valmentamaankin. Näen, että hän pystyy auttamaan nuorisoa ja viemään heitä eteenpäin. Uskotaan, että Buffalo lähtee nousuun muutaman vuoden päästä.