Presidentti Sauli Niinistö osallistuu tänään Pohjoismaiden päämiesten tapaamiseen Norjassa. Paikalle yllätysvierailulle saapui myös Ukrainan presidenttin Volodymyr Zelenskyi. MTV Uutiset on paikalla Oslossa ja raportoi vierailun käänteistä.
Tapaamisen aiheena ovat Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan tilanne, Pohjoismaiden jatkuva tuki Ukrainalle sekä Ukrainan aloite oikeudenmukaiseksi rauhaksi.
Presidentti Niinistöllä on lisäksi kahdenvälinen tapaaminen presidentti Zelenskyin kanssa. Päämiehet pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden Suomen aikaa kello 14.15, jota voi seurata suorana jutun alussa olevasta videoikkunasta.
Zelenskyi kertoo viestipalvelu X:ssä, että tapaa matkansa aikana myös Norjan kuninkaan Harald V:n.
Niinistön lisäksi Oslon tapaamisessa ovat mukana Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe, Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Islannin pääministeri Katrin Jakobsdottir.
Niinistö tapasi Norjan pääministerin jo eilen
Niinistö kertoo viestipalvelu X:ssä keskustelleensa jo eilen Oslossa kahdenvälisesti pääministeri Stören kanssa.
Edellisen kerran Niinistö ja muiden Pohjoismaiden pääministerit olivat koolla lokakuussa JEF-maiden kokouksessa Ruotsin Gotlannissa.
Sitä ennen samat johtajat tapasivat Helsingissä heinäkuussa, jolloin pidettiin Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain huippukokous presidentti Joe Bidenin kanssa.
Niinistö ja pääministerit tapasivat Helsingissä myös viime toukokuussa. Tuolloin paikalla oli myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Kaikki Pohjoismaat Ruotsia lukuun ottamatta ovat puolustusliitto Naton jäseniä. Ruotsin jäsenyys on jäänyt jumiin odottamaan Turkin ja Unkarin ratifiointeja.
Juttua muokattu kauttaaltaan kello 9.50.