Poikaporukka meni potkimaan kotitalon ovea – siellä asuikin Helsingin poliisipäällikkö
Helsingin tuore poliisipäällikkö Jari Liukku perheineen joutui alaikäisten kiusantekijöiden kohteeksi.
Helsingin poliisipäällikkönä huhtikuussa aloittanut Jari Liukku joutui poikaporukan häiriköinnin kohteeksi useana heinäkuun iltana ja turvautui epätavalliseen, mutta toisaalta luontevaan keinoon.
Ensimmäinen kerta tapahtui torstaisena iltana noin kello 22. Liukku havahtui siihen, että hänen kotinsa etuovea potkaistiin tai lyötiin voimakkaasti. Kun hän meni ulos selvittämään asiaa, paikalla ei ollut enää ketään.
Oven potkiminen toistui sunnuntaina ja tällä kerta hän havaitsi noin 100 metrin päässä neljän tummiin vaatteisiin pukeutuneen noin 12-15 -vuotiaan pojan ryhmän. Liukku lähti kulkemaan heidän suuntaansa, jolloin kolme neljästä pojasta poistui kiireesti paikalta.
Kuten arvata saattaa, häiriköinti jatkui jälleen maanantai-iltana. Tällä kertaa neljä poikaa oli liikkeellä kahdella sähköpotkulaudalla. Potkimisen jälkeen he jäivät hetkeksi kadulle ajelemaan edestakaisin ja huutelemaan.
"Viesti meni perille"
Pojat palasivat rikospaikalle jälleen keskiviikkona. Tällä kertaa Liukku soitti – ei hätäkeskukseen, vaan oman poliisilaitoksensa johtokeskukseen.
Johtokeskus taas lähetti poliisipartion paikalle.
Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivat kolme poikaa läheisen liikuntapuiston pelikentältä, jolloin he kertoivat neljännen pojan käyneen potkimassa ovea. Partio toimitti kentältä tavoitetut pojat koteihinsa.
Poliisi selvitti asiaa varmistamalla vielä sähköpotkulautayhtiöltä, ketkä sen lautoja olivat vuokranneet kyseisellä alueella ja kyseisinä ajankohtina. Kävi ilmi, että laudat oli vuokrattu tileillä, joihin oli liitettynä kahden pojan puhelinnumerot.
Tutkinnan aikana kävi nopeasti ilmi, että kaikki neljä poikaa olivat alle 15-vuotiaita, eivätkä siten rikosoikeudellisessa vastuussa.
Poliisi päätti asian esitutkinnan puhutettuaan poikia ensin Helsingin poliisilaitoksella. Puhutuksessa pojat osoittivat katumusta ja lupasivat, ettei vastaava toiminta tule enää toistumaan.
– Heistä jäi sellainen kuva, että viesti meni oikeasti perille, poliisi kirjasi esitutkintapöytäkirjaan.
Myös Liukun toimia selvitettiin
Pojat eivät osanneet kertoa toiminnalleen mitään kunnon syytä, mutta yksi heistä mainitsi, että aiemmin heinäkuussa vanhempi mies oli ohi kävellessään tönäissyt häntä kadulla olkapäähän ja mennyt sitten taloon, jossa Liukku asui.
Väitteen vuoksi poliisi ryhtyi selvittämään vielä Liukun omaa osuutta tapahtumiin ja siirsi tutkinnan valtakunnansyyttäjän toimistoon, koska poliisin tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkintaa johtaa syyttäjä. Syyttäjän esiselvitys ei kuitenkaan johtanut esitutkintaan.
Valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen kertoo, että tapaus ei ollut niin vakava, etteikö sitä olisi voinut tutkia Liukun omassa poliisilaitoksessa. Siinä ei siis menetelty väärin.
– 90 prosenttia poliisin arkipäiväisistä tapauksista tutkitaan omassa laitoksessa. Poliisit joutuvat päivittäin kamppailemaan asiakkaidensa kanssa ja poliisiautoja potkitaan. Tietyn vakavuusasteen jälkeen, kun rikos onvakava, ne siirretään sitten toisille laitoksille.
Uusimmat
-
08:08
Saksalaisvalmentaja kuoli yllättäen – nyt kotoa paljastui puistattava löydös
-
08:06
Ensitreffit alttarilla -Jenni yllättyi heti hääpäivänään iloisesti erityisesti yhdestä Jyrki-puolisonsa piirteestä: "Tullut tosi nopealla aikataululla ilmi"
-
07:44
Helppo ja kekseliäs tapa tehdä puuroa!
-
07:37
MM-rallissa huima suomalainen kaksintaistelu: "Pitäisi pystyä voittamaan"
-
06:49
Patrik Laine debytoi – näyttävä temppu villitsi heti yleisön
-
06:36
Netanjahu: Muutamme tasapainoa Libanonin rajalla
-
06:35
Raimo Helminen palautti SaiPan uskottavuuden – Karri Kiveltä upea lausunto: "Se on 'Raipen' salaisuus"
-
06:32
Älä tee tätä vitamiinivirhettä: "Voi johtaa lisääntyneeseen syöpävaaraan"
-
06:29
Pysäyttävä video: Mies ja karhu kohtasivat, sitten metsässä raikui legendaarinen voimalause
-
06:00
Pankit hidastavat asuntokauppaa merkittävästi – "Suurin ongelma tällä hetkellä"
-
05:58
Kohu-urheilijat ilmestyivät Pohjois-Korean tv-lähetykseen – olympialaisissa huolta herättänyt selfie eteläkorealaisten kanssa
-
05:53
EU:n Borrell: Israel ja Hizbollah lähes täysimittaisessa sodassa
-
05:45
Konkariupseerit: Vain yksi syy esti vaarallista Ruby-laivaa palaamasta lähtösatamaan – "Moskovan komennossa"
-
05:35
Pendolinossa paloi moottori – liikenne Parkanon ja Seinäjoen välillä kulkee taas
-
05:33
Poikaporukka meni potkimaan kotitalon ovea – siellä asuikin Helsingin poliisipäällikkö
-
05:27
Stubb Ähtärin pandoille: "Turvallista kotimatkaa"
-
05:16
Stubb kommentoi ensi kertaa Tavion Ukraina-päätöstä: "En ollut tietoinen"
-
00:00
Libanon: Lähes 500 ihmistä kuollut Israelin iskuissa, ainakin 35 on lapsia
-
23:55
Libanonissa eilen sodan verisin päivä – Israelin hyökkäys laajeni massiiviseksi
-
23:21
Libanonin ja Israelin konflikti varjostaa YK:n huippukokousta – Lähi-idän maat vaativat loppua Israelin hyökkäykselle
-
Lataa lisää