Poliisi epäilee, että Cannonball MC -moottoripyöräjengi on jatkanut laittomasti toimintaansa, vaikka oikeus on määrännyt kerhon lakkautetuksi. Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee, että jengi ei koskaan lopettanut toimintaansa Joensuussa.
Cannonballin Joensuun osastolla on ollut jengitila jo vuosia Liperissä, joka sijaitsee Joensuun kyljessä.
– Poliisi teki kotietsinnän tähän tilaan. Jengi ei ole luopunut tästä tilasta missään vaiheessa, kertoo tutkinnanjohtaja Simo Hämäläinen MTV Uutisille.
– Kerhon ulkopuolelta oli jengitunnukset poistettu, mutta sisäpuolelta tila oli heti tunnistettavissa tämän kyseisen ryhmittymän tilaksi.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus julisti Cannonball MC:n lakkautetuksi viime vuoden kesäkuussa. Lakkautus sai lainvoiman alkuvuonna, kun korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa.
Lue myös: Katujengiläisten ja liivijengiläisten välit ovat kiristyneet neljästä syystä – väkivaltaisia yhteenottoja on onnistuttu estämään vankiloissa
Kolme järjestöä kielletty
Joensuun CMC:n tutkinta on tiettävästi ensimmäinen kerta Suomessa, jossa liivijengin epäillään jatkaneen toimintaansa lakkauttamisen jälkeen. Oikeus on lakkauttanut aiemmin myös rikollisjärjestö United Brotherhoodin, päätös sai lainvoiman maaliskuussa 2022.
Vuosi sitten joulukuussa oikeus tuomitsi neljä miestä sakkoihin kielletyn Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnan jatkamisesta. Oikeus lakkautti uusnatsijärjestön syksyllä 2020.
Sakkoihin tuomitut miehet olivat jatkaneet yhteiskunnalle haitalliseksi todetun järjestön toimintaa uuden nimen turvin.
KRP:n Simo Hämäläinen kertoo, että poliisi toivoo Cannonballin Joensuun osastoon liittyvän rikosvyyhdin käsittelyn tuovan tuomioistuimelta kannanoton siihen, miten liivijengiläisten toiminnan jatkamiseen pitäisi suhtautua.
– Esitutkinnassa on tehty linjaus, jonka mukaan laittoman yhdistystoiminnan jatkamisesta epäillään Joensuun Cannonballin kohdalla kaikkia kyseisen osaston jäseniä, Hämäläinen kertoo.
– Osastossa on poliisin tietojen mukaan 13 jäsentä. Syyttäjän ja myöhemmin tuomioistuimen arvioitavaksi jää, mikä yksittäisten jäsenten henkilökohtainen osuus on ollut kerhon toiminnan jatkamisessa.
Lue myös: Janne ”Nacci” Tranberg haki tuhansien eurojen korvausta valtiolta – ei saanut
Tunnusten käyttö vähentynyt
Joensuun CMC:hen liittyvän tutkinnan aikana poliisi takavarikoi myös erilaista jengiin liittyvää rekvisiittaa. Poliisi ei kommentoi, oliko joukossa esimerkiksi jengiliivejä.
Poliisi toivoo nyt käsillä olevan tapauksen myötä oikeudelta linjausta siitä, miten poliisin pitäisi suhtautua kielletyn rikollisjengin rekvisiittaan. Hämäläisen mukaan tuomioistuimen ratkaisu voisi tuoda jatkossa poliisille selkeämpää oikeuskäytäntöä lakkautettujen yhdistysten toimintaan puuttumisen osalta.
– Mutta se täytyy sanoa, että vaikka Cannonball MC:n lakkauttamisen jälkeen yksittäisiä havaintoja tunnusten käyttämisestä on voinut tulla, pääsääntöisesti tunnusten käyttö on merkittävästi vähentynyt, Hämäläinen sanoo.
3:55
Cannonballin Joensuun jengitilasta löytyi viitteitä laittomasta alkoholin myynnistä, tältä osin poliisi tutki asiaa alkoholirikoksena ja veropetoksena.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus määräsi poliisin vaatimuksesta jengitilasta sekä jäsenten hallusta löytynyttä omaisuutta vakuustakavarikkoon yli 10 000 euron arvosta.
Lue myös: Kuinka huumeita salakuljetetaan vankilaan? – Mika ”Immu” Ilmén: "Peräsuoli on kestosuosikki"
Taustalla kiristysvyyhti
Jengitoiminnan laiton jatkaminen on osa laajempaa rikostutkintaa, jossa ovat KRP:n lisäksi olleet mukana Itä-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitokset. Tutkinta käynnistyi alkuvuodesta, kun poliisi alkoi selvittää Joensuun Cannonballiin kuuluvien henkilöiden tekemäksi epäiltyjä ryöstö- ja kiristysrikoksia.
Nyt poliisi on saanut vyyhdin esitutkinnan valmiiksi ja juttu siirtyy syyteharkintaan vuoden loppuun mennessä. Kiristysvyyhdissä epäiltyjä on yhteensä kuusi, heistä neljä on Cannonballin Joensuun osaston jäseniä.
Poliisi epäilee CMC-jengiläisiä törkeästä kiristyksestä, ryöstöstä, törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta.
Jengiläisten epäillään ryöstäneen ja kiristäneen väkivalloin ja uhkailematta eräältä joensuulaiselta mieheltä henkilöauton ja huomattavan summan rahaa. Kaikkinensa ryhmittymän jäsenten vaatima summa oli kymmeniä tuhansia euroja.
10:28
Esitutkinnassa poliisi löysi yhden jengiläisen asunnosta 500 ekstaasitablettia.
– Ekstaasitablettien lisäksi poliisi löysi kiinniottojen yhteydessä tarkastetusta henkilöautosta sekä Liperin Ylämyllyllä sijaitsevasta Cannonball-ryhmän jengitilasta joitakin kymmeniä grammoja amfetamiinia, Hämäläinen kertoo.
Myös kiristysvyyhdissä uhriksi joutuneen miehen epäillään kiristäneen muita ihmisiä ja hän on edelleen vangittuna. Esitutkinnan aikana vangittuna on ollut myös useita Cannonball-kerhon jäseniä epäiltynä ryöstöstä, törkeästä kiristyksestä sekä törkeästä huumausainerikoksesta.