Poliisi muistuttaa, että rannalla makoileva kuutti pitää jättää rauhaan.
Kotkassa sijaitsevalle uimarannalle on noussut pieni hylkeen kuutti.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että kuuttien nousu rannalle pötköttelemään on tavanomaista, koska merivesi on kovin kylmää. Poliisi on kuullut valvontaeläinlääkäriä kuuttiin liittyen.
2:41Vuonna 2022
Kuutti on luonnollisesti kiinnostanut kotkalaisia kovasti. Poliisi muistuttaa, ettei eläinlasta saa missään nimessä häiritä.
– Poliisipartiot pitävät kuuttia silmällä ja käyvät seuraamassa säännöllisesti, että sillä on kaikki hyvin. Viranomaiset huolehtivat kuutista ja siirtävät sen, jos sille tulee tarvetta, poliisi kertoo.
Poliisi on päätynyt eristämään alueen kuutin ympärillä ja sanoo, että eristetyltä alueelta ja kuutin läheisyydestä on ehdottomasti pysyttävä poissa.
– Ihmiset voivat pelottaa kuuttia ja jos ihminen käy liian lähellä, kuutin emo voi hylätä sen, eikä kuutti enää pärjää luonnossa, poliisi varoittaa.
2:42Harri kuvasi sinnikkäästi kohti merta pyrkineen kuutin viime vuonna Helsingin Vuosaaressa.