Poliisi haavoitti ampumalla – syyttäjä ei aloita esitutkintaa poliisin aseenkäytöstä

Kuvituskuva. Kuvassa kanadalaispoliisin varustusta. (Lehtikuva)
Poliisi joutui ampumaan kiinniottotilanteessa henkilöä.
Julkaistu 27.09.2017 14:26

MTV UUTISET

Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto ei aloita esitutkintaa poliisin aseenkäytöstä Huittisissa 16. syyskuuta.

Poliisi ampui kiinniottotilanteessa henkilöä, joka oli aikaisemmin takaa-ajon yhteydessä ampunut kohti poliisia. Kiinniotettu henkilö haavoittui, mutta ei saanut hengenvaarallisia vammoja.

Tutkinnanjohtajana toiminut kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio on päättänyt esiselvityksen perusteella, ettei aseenkäytön osalta toimiteta esitutkintaa, koska poliisin menettelyn osalta ei ole syytä epäillä rikosta.

Raution mukaan poliisin voimankäyttö on ollut tilanteessa puolustettavaa ja tarpeellista eikä siinä ole toimittu lain- tai virkavelvollisuuksien vastaisesti.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos