Syyttäjä: Miehen kuolema kiinniottotilanteessa Vantaalla ei johtunut poliisin voimankäytöstä

35119241
Lehtikuva
Julkaistu 10.05.2017 14:52

MTV UUTISET - STT

Noin 30-vuotiaan miehen kuolema Vantaalla tammikuisessa kiinniottotilanteessa ei johtunut poliisin voimankäytöstä, kertoo syyttäjä.

Asian osoittaa kuolemansyyntutkinta. Esiselvityksen mukaan poliiseja ei ole syytä epäillä rikoksesta, ja syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta.

Poliisi pyrki Vihdintiellä sumutetta ja etälamautinta käyttämällä pysäyttämään miehen, joka juoksi ajokaistoilla. Voimankäyttö ei kuitenkaan pysäyttänyt miestä, eikä etälamautin osunut tähän.

Kuolemansyyntutkinnan lisäksi asiassa muun muassa hankittiin selvitykset paikalla olleilta poliiseilta.

Syyttäjä on aiemmin kertonut, että miehen kunto romahti, kun poliisikaksikko oli saanut hänet haltuunsa. Partio oli aloittanut elvytystoimet ja ilmoittanut hätäkeskukseen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos