Poliisin mukaan lukioiden perinteisissä nasujaisissa on voinut joutua rikoksen uhriksi.
Poliisi on huolissaan, että ensimmäisen vuoden lukiolaisille järjestetty nöyryytysperinne nasujaiset ovat voineet kärjistyä rikoksiksi.
Nasujaisilla tarkoitetaan tilaisuutta, jossa vanhemmat opiskelijat juhlistavat ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joita monesti kutsutaan ykkösiksi. Käytännössä juhlistaminen on kuitenkin muuttunut erilaiseksi nöyryyttämiseksi, johon voi liittyä ruualla sotkemista, konttaamista tai erilaisia loukkaavia ja epämiellyttäviä tehtäviä.
Koulut ovat jo pidempään kieltäneet nasujaiset kouluissa, mutta nuoret ovat jatkaneet perinnettä järjestämällä tilaisuudet koulualueen ulkopuolella, mihin ei koulu pysty puuttumaan.
Lue myös: Vantaalla varoitetaan nasujaisista viikonloppuna – aiempina vuosina nöyryytystä, ylilyöntejä, päihteitä, rikoksia ja väkivaltaa
Perinne voi yltyä rikoksiksi
Poliisi on huolissaan siitä, että tervetuliaisperinteeseen voi liittyä ylilyöntejä.
Poliisi viittaa tiedotteessaan viime viikonloppuun, jossa Espoon Haukilahdessa sijaitsevalle rannalle oli kerääntynyt satoja nuoria. Heistä osa oli paikalla nasujaisten vuoksi.
Poliisi kertoo, että nasujaisissa on tapahtunut nöyryyttämistä, alistamista ja painostamista alkoholin käyttöön. Poliisi muistutti, että räikeimmillään näissä voi olla kyse rikoksista, kuten pahoinpitelystä, kunnianloukkauksesta tai pakottamisesta. Myös tilaisuudessa kuvatun nöyryyttävän tai loukkaavan kuvamateriaalin levitys voi olla rikos.
– Haluan korostaa nuorille, että tapahtumaan osallistuminen ei ole pakollista, eikä voi olla minkäänlainen edellytys sille, että pääsisi lukion kaveripiiriin mukaan, sanoo komisario Hannu Väänänen poliisin tiedotteessa.
− Poliisi tulee valvomaan nuorten kokoontumisia tulevana viikonloppuna. Niin lukioikäisten kuin etenkin heitä nuorempien kotona on kuitenkin syytä keskustella siitä, mihin tilaisuuksiin nuoret aikovat osallistua, jotta viime viikonlopun kaltaisilta tapahtumilta vältyttäisiin, komisario Väänänen sanoo.
Lue myös: Lukion aloittavien päälle paiskotaan kananmunia – näin poliisi kommentoi kyseenalaista ilmiötä
Helsinki tyrmää nöyryyttävän nasujaisperinteen – näin entinen lukiolainen kuvailee "seksuaalissävytteistä ja ällöttävää nöyryyttämistä"
Ryhmäpaine voi estää rikosilmoituksen
Väänänen kertoo MTV Uutisille, että hänen tiedossaan ei ole, että tämän tai aiempien vuosien nasujaisista olisi tehty rikosilmoituksia, ainakaan niin, että tapahtumien olisi mainittu liittyvän nasujaisperinteeseen.
Hän pitää mahdollisena, etteivät lapset tai näiden vanhemmat välttämättä ole kokeneet tapahtumia rikoksiksi, vaikka aihetta ehkä olisi ollut.
– Kun on vakiintunut perinne, niin nuori ei välttämättä tunnista, että se epämiellyttävä tunne voi tulla juuri siitä, että teot ovat rikoksia, joita ihmisen ei tarvitsisi sietää, hän pohtii.
Hän arvelee, että kohtelulle alistutaan ryhmäpaineen vuoksi ja se voi myös vaikuttaa siihen, ettei tapahtumista tehdä rikosilmoituksiakaan.
Lue myös: Vanhempi konstaapeli julkaisi kuvia lukiolaisten arveluttavista nasujaisista: "Vastenmielistä katsottavaa"
Aikuisten vastustus ei lopettanut nasujaisia
Koulut ovat vuosia pyrkineet nasujaisten estämiseen ja kannustaneet jättämään ne pitämättä. Väänäsestä näyttää kuitenkin siltä, että perinne porskuttaa aikuisten, koulujen ja viranomaisten tahtotilasta huolimatta. Vaikuttaa siltä, että nuoret haluavat yhä tapahtumia järjestää.
Hän korostaa, että lasten ja nuorten pitää saada kokoontua, mutta nasujaisperinteitä ei voida hyväksyä. Tilanteet eivät ole niissä aikuisten valvonnassa tai hallinnassa, ja valvomattomina nuoret voivat joutua niissä tukaliin tilanteisiin.
– Nuorten pitäisi ehdottomasti ymmärtää, että niitä ei saa järjestää.
– Se, että pitäisi alistua, edes leikillään, niin se ei ole hyväksyttävää, hän toteaa.