Poliisi ohjeistaa Juuan kuntaa järjestämään koululaisille petokyytejä – alueella poikkeuksellisen paljon susihavaintoja

4:03img
1880-luvulla susi tappoi yli 20 lasta Suomessa
Julkaistu 04.08.2023 14:21
Toimittajan kuva

Anna Tenhu

anna.tenhu@mtv.fi

Juuan Paalasmaan saaristossa Paalasmaan pääsaarella on Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan kuluvan kesän aikana tehty poikkeuksellisen paljon susihavaintoja.

Paalasmaan saaristossa Juuassa on noin 80 asukasta ja lisäksi vajaa 300 kesämökkiä. Saarten pinta-ala on noin 27 neliökilometriä ja sinne on mantereelta ainoastaan lossiyhteys.

Lue myös: Susi hyökkäsi koiran päälle Nurmeksen Petäiskylässä

25. toukokuuta ja 26. kesäkuuta välisenä aikana yksittäisen suden todettiin tehneen yhdeksän pihakäyntiä. Ennen lopetusta samaisena aikana todettiin yhteensä 13 suden pihakäyntiä ja tehtiin kaikkiaan yhdeksän lopetusyritystä.

Pohjois-Karjalan riistakeskus antoi 26. kesäkuuta karkotusluvan yhdelle saarella havaitulle sudelle. Karkotusyritysten epäonnistuttua tehtävä siirrettiin poliisin johtovastuulle, ja poliisin päätöksen mukaisesti 14. heinäkuuta Paalasmaan pääsaarella lopetettiin urossusi ampumalla.

LK, susi

Poliisi on pyytänyt Juuan kuntaa huomioimaan Paalasmaan petotilanteen ja tekemään tarvittavat lisäjärjestelyt koulukuljetusten turvaamiseksi. 

Pihakäynnit vähenivät 

Suden lopettamisen jälkeen saarelta tuli kuitenkin uusia havaintoja yksittäisestä sudesta riistakameroissa ja äänihavaintoja suden ulvonnasta.

Poliisi konsultoi asiassa Luonnonvarakeskuksen ja virka-apua antaneiden SRVA-toimijoiden kanssa ja piti mahdollisena, että saaressa voi olla naaras ja pentue tai yksittäinen susi.

Lue myös: Metsästäjien epäillään houkutelleen karhuja lainvastaisesti ravinnolla esiin Kouvolassa

Poliisi teki uuden karkottamispäätöksen 20. heinäkuuta. Samalla pyrittiin saamaan lisätietoa susien lukumäärästä, sukupuolesta ja mahdollisesta pentueesta jatkopäätösten ja toimintavaihtoehtojen tueksi.

14. heinäkuuta tehdyn yhden suden lopettamisen jälkeen pihakäynnit asuttujen rakennusten läheisyydessä vähenivät merkittävästi. Pihakäynneistä oli ainoastaan yksi näköhavainto.

Lue myös: Sudet iskivät lammastilaan Pohjois-Karjalassa – lähes 30 lammasta kuoli

Viranomaiset lisäävät tiedottamista

Muualta saaresta tehtiin edelleen runsaasti susihavaintoja, mutta poliisin mukaan niitä myös seurattiin aktiivisesti. Elokuun alun havaintojen, muun muassa riistakamerakuvien, perusteella pääsaaressa on ainakin kaksi, mahdollisesti kolme sutta.

Kuviin tallentuneet sudet ovat aikuisia, pennuista ei toistaiseksi ole havaintoja. Poliisi tiedottaa, että tilanne pyritään pitämään viranomaisten hallinnassa susien aktiivisella seurannalla, tiedottamisella, karkotuksilla ja turvallisuutta lisäävillä ja vahinkoja ennalta estävillä toimenpiteillä.

AOP Susi kuvituskuva

Kokonaisen susilauman lopettaminen ei ole poliisin oman ohjeistuksen mukaan mahdollista. 

Näitä ovat esimerkiksi petoaidat ja koululaisten petokyydit. Mikäli susien pihakäynnit ja kohtaamiset ihmisten kanssa lisääntyvät, tarvittaessa susien ihmisarkuutta lisätään lopettamalla yksittäinen susi.

Poliisilain mukaan ”poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä. Eläin saadaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan”.  

Lue myös: Näin susien epäillään päässeen lammasaitaukseen Tohmajärvellä – 28 uuhta kuoli sunnuntaina

Poliisi arvioi, että todennäköisesti sudet poistuvat saaresta samalla tavalla kuin tulivatkin, eli talvella jäitä myöten. Talvella myös eläinten karkottamiseen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin sulan maan aikaan.

Talven ja jäiden tuloon on kuitenkin aikaa, eli poliisi suosittelee pitämään koirat alueella kytkettyinä sekä suojaamaan myös muut koti- ja tuotantoeläimet huolellisesti.

Sudet eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet vahinkoa edellä mainituille eläimille todennäköisesti saarten runsaan rusakko- ja hirvikannan takia. Susien karkotus- ja lopetusyritysten yhteydessä loukkaantui kuitenkin SRVA-toiminnassa käytettyjä koiria.   

Lue myös:  Susien pihavierailut huolettavat Kuhmossa lukuisten hyökkäysten jälkeen: "Jos haaskalla ei ole ruokaa, susi lähtee etsimään sitä muualta"

Lue myös: Susien määrä on kasvanut

Tuoreimmat aiheesta

Sudet