Poliisi kävi poistamassa mieltään osoittaneet opiskelijat Biomedicum-rakennuksesta Meilahdessa tiistai-iltana. Rakennuksen valtausta yrittäneet opiskelijat kertoivat asiasta tuoreeltaan tiistai-iltana julkaisemassaan tiedotteessa.
Asian vahvistaa STT:lle rakennuksen omistavan kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja Hannu Tukonen. Hänen mukaansa poliisi piti kutsua paikalle, koska opiskelijat eivät suostuneet poistumaan rakennuksen aulasta sulkemisaikaan eli iltakahdeksaan mennessä.
– Heitä oli pyydetty useita kertoja poistumaan. Rakennus sulkeutuu kello 20, eivätkä mielenosoittajat tehneet lähtöä, joten poliisi tuli paikalle, Tukonen kertoo STT:lle.
– Poliisi antoi heille saman ohjeistuksen (poistua), ja mielenosoittajat tottelivat sitten sitä.
Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan STT:lle, että mielenosoittajia oli rakennuksessa noin 30. Tilanne sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti.
– Ei siellä käsittääkseni ollut minkäänlaista riitaa tai tappelua, vaan tilanne oli rauhallinen. Poliisi tarvittiin kuitenkin apuun, koska osapuolilla oli erimielisyyttä siitä, miten toiminnan olisi pitänyt jatkua, ylikomisario Jarmo Heinonen kertoo.
– Poistaminen sujui käsitykseni mukaan ihan rauhallisesti. Neuvot, kehotukset ja käskyt, jotka ovat poliisin ensisijaisia toimintakeinoja tällaisessa tilanteessa, tehosivat.
Heinosen mukaan poliisi ei ottanut ketään mielenosoittajista kiinni eikä tilanteesta ole kirjattu poliisille rikosilmoituksia.
Yöpyminen on vastoin sääntöjä
Helsingin yliopisto on yksi Biomedicum-rakennuksessa vuokralla olevista toimijoista. Päätöksen opiskelijoiden häätämisestä teki rakennuksen omistava kiinteistöyhtiö. Helsingin yliopisto kertoo tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa hyväksyvänsä päätöksen.
Kiinteistöyhtiön Tukosen mukaan opiskelijat käskettiin poistumaan, koska yöpyminen rakennuksessa on vastoin kiinteistöyhtiön sääntöjä ja sopimuksia.
– Se ei ole majoittumiseen tarkoitettu (tila). Yöpyminen siellä ei ole mahdollista, Tukonen sanoo.
– Lisäksi siellä on menossa isompi saneeraus, johon liittyvissä toimissa oletetaan, että tilat ovat tyhjiä tai vähäisellä käytöllä.
Tukonen ei tosin osannut sanoa, mitä saneeraukseen liittyviä toimia tiloissa on tehty yöllä.
Yliopiston ja kiinteistöyhtiön julkaisemissa tiedotteissa todetaan lisäksi, että rakennuksessa on paljon laboratoriotiloja ja kemikaalien käsittelyyn liittyvää toimintaa. Helsingin yliopiston toimitilajohtaja Marita Rovamo sanoo tiedotteessa yliopiston tukevan sitä, että "kaikkien tiloissa toimivien turvallisuudesta on huolehdittava".
– Eihän missään näissä rakennuksissa voi yöpyä. Se on turvallisuuskysymys, Rovamo kommentoi STT:lle.
Hän ei kuitenkaan avaa tarkemmin, millä tavalla valtaajien turvallisuus oli aulassa uhattuna, vaan ohjaa kysymään asiaa kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja Tukoselta.
Tukosen mukaan valtaajien turvallisuus oli rakennuksen aulassa osin vaarassa, koska kyseessä ei ole "tavanomainen" rakennus.
– Siltä osin (valtaajien turvallisuus oli vaarassa), että rakennus on täynnä erilaisia laboratorioita ja kemikaaleja. Siinä mielessä se ei ole ihan tavanomainen (rakennus), koska se on valtaosin tutkimuslaitos.
"Vaarallisiin kemikaaleihin vetoaminen on sumutusta"
Valtausta yrittäneet opiskelijat kyseenalaistavat selityksen omassa tiedotteessaan. Opiskelijoiden mukaan turvallisuutta ei myöskään mainittu itse poistotilanteessa häätämisen syyksi.
– Vaarallisiin kemikaaleihin vetoaminen on sumutusta, väittää tiedotteessa Anders Brandt. Tiedotteen mukaan hän on työskennellyt Biomedicumissa tutkimusavustajana.
– Vaarallisia kemikaaleja säilytetään vetokaapeissa lukituissa tiloissa, jotka ovat kaukana aulasta, jossa opiskelijat olivat.
Opiskelijoiden tiedotteen mukaan rakennuksen valtausyritys alkoi tiistaiaamuna. Vastaavia yliopistokampusten valtauksia on nähty viime aikoina ympäri Suomen. Opiskelijat osoittavat valtauksilla mieltään pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnittelemia leikkauksia vastaan.
Ylikomisario Heinosella ei ollut tiedossa, että poliisia olisi pyydetty poistamaan mielenosoittajia muilta Helsingin yliopiston kampuksilta.
Juttua päivitetty kauttaaltaan tarkentavin tiedoin ja opiskelijoiden tiedotteella 4.10.2023 kello 12.34.
2:23