Kuorma-auton hytissä on kova ääni, eikä junan vihellys ei välttämättä erotu.
Apukuljettajan paikalla Raaseporin turma-ajoneuvossa istunut varusmies ei nähnyt lähestyvää junaa, kertoo tutkinnanjohtaja Ilkka Kantola.
– Junan törmäys oli aivan yllätys, mikään ei hänelle etukäteen varoittanut, että törmäys tapahtuisi, Kantola sanoo.
4:54
Juna törmäsi ajoneuvoon puhutetun varusmiehen puolelle, ja hän loukkaantui törmäyksessä. Junan kuljettaja soitti junan pilliä, mutta varusmies ei ollut kuullut ääntä.
– Kun on sopiva matalapaine, tulee se ilmiö, että äänen kuuluvuus huononee. Lisäksi maastokuorma-auto (jossa varusmiehet olivat) on tehty työkaluksi, joten siellä on äänieristys huomattavan paljon huonompi kuin tavallisessa kuorma-autossa.
Moottorin ja renkaiden äänet ovat siis aiheuttaneet kovaa meteliä hytin sisällä.
– Lisäksi, kun dieselauto pannaan kylmästä käyntiin, se kalkattaa ihan eri tavalla kuin lämpimänä.
Kantolan mukaan onnettomuusauton hytti on ollut törmäyshetkellä kylmä.
Poliisin jatkaa tapauksen tutkintaa maanantaina.
0:40