Poliisi tietää nyt varmuudella Haagan puukottajan paenneen Irakiin – mies sai pakomatkansa aikana apua: Euroopassa tehty kotietsintöjä epäillyn tuttujen luo

Al-Hmedavi  Haagan puukotus 2
www.jannetorikka.fi
Julkaistu 19.06.2019 10:38
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Poliisilla on nyt täysi varmuus siitä, että Haagan puukottaja Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi pakeni Irakiin tekonsa jälkeen maaliskuussa. Al-Hmedavi puukotti maaliskuun 3. päivä Helsingin Haagassa ex-puolisoaan, tämän ystävää ja kolmea lastaan lastensuojelun yksikön edustalla. Tilanne sattui perhetapaamisen päätteeksi.

Keskeytyneen teon jälkeen mies pakeni paikalta. Rikospaikka kertoi jo aiemmin, että mies oli ajanut taksilla Turkuun ja sieltä hän jatkoi pohjoisen reitin kautta bussilla Kemiin ja edelleen Ruotsiin. Mies oli sopinut ennalta yöpymispaikat. Keski-Euroopasta hän päätyi Irakiin.

Jutun tutkinnanjohtajan, Helsingin poliisin rikoskomisario Pekka Hätösen mukaan mies oli mennyt Ruotsista Tanskaan, mistä matka jatkui Saksaan ja sieltä Turkin tai Kreikan kautta Irakiin. Poliisin tietojen mukaan mies lähti Suomesta yksin.

– Hyvin todennäköisesti hän on edennyt maa- ja vesiteitse. On epätodennäköistä, että hän olisi lentänyt, koska siinä vaiheessa hänestä oli jo annettu pidätysmääräys ja tunnistuskuvat, joten lähes varmasti hän olisi jäänyt kiinni, jos hän olisi matkustanut lentämällä, Hätönen kertoo.

Sai apua tutuiltaan

Poliisille on myös selvinnyt, että Al-Hmedavi sai apua matkansa aikana.

– Vahvasti vaikuttaa siltä, että hän on saanut apua ainakin Ruotsissa ja Tanskassa. Meillä on ystävien ja tuttavien osoitteita tiedossa, missä hän on ollut. Paikalliset poliisit tekivät näihin paikkoihin kotietsintöjä miehen pakomatkan aikana, mutta hän eteni sen verran nopeasti ja määrätietoisesti, että häntä ei ole silloin saatu kiinni, Hätönen kertoo.

Teoriassa poliisi epäilee myös Al-Hmedavia auttaneita ihmisiä rikoksesta. Käytännössä rikosta on kuitenkin vaikea näyttää toteen.

– Jos he olisivat Suomessa asuvia ihmisiä, heitä epäiltäisiin rikoksentekijän suojelemisesta. Mutta koska nämä auttamiset ovat tapahtuneet ulkomailla eikä varsinaista pääasiaa ole saatu käsiteltyä oikeudessa, niin meidän on hyvin vaikea kansallisesti todistaa tätä rikoksentekijän suojelemista.

– Emme voi näyttää toteen, mitä Al-Hmedavi on itse kertonut näille ihmisille matkansa tarkoituksesta eli he eivät välttämättä ole tienneet, että hän on ollut rikoksen takia pakomatkalla. Tavallinen kansalainen tuskin seurailee Interpolin etsintäkuulutuksia, Hätönen sanoo.

Ei suoraa yhteyttä

Poliisi on tehnyt tutkinnan aikana paljon kansainvälistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa, myös irakilaisten kanssa.

Tutkinnan aikana poliisilla ei ole ollut suoraa kontaktia puukottajaan.

– Olemme saaneet yhteydenottoja välikäsien kautta. Meillä ei ole mitään aktiivista seurantaa hänestä Irakissa, mutta meillä on täysi varmuus siitä, että sinne hän on mennyt.

Poliisi ei avaa sitä, missä päin Irakia mies piileskelee. Miehellä on Irakissa sukulaisia ja tuttavia, jotka ovat myös olleet välikäsien kautta yhteydessä Suomeen.

Perheen turvallisuutta varmistetaan

Poliisi on kertonut, että puukotustilanteessa uskotaan olleen kyse kunniaväkivallasta.

Tekonsa jälkeen Al-Hmedawi on uhkaillut ex-vaimoaan viesteillä, kuten videouhkauksella. Video oli kuvattu ennen miehen lähtöä Helsingistä ja poliisin mukaan miehen tarkoitus oli antaa perheelle kuvaa, että hän olisi yhä Suomessa.

Poliisilla ei ole kuitenkaan tietoa, että mies olisi jatkanut uhkailujaan kevään jälkeen.

– Aktiivista uhkailua ei ole ollut, mutta Suomen viranomaiset pyrkivät edelleen varmistamaan perheen turvallisuutta. He joutuvat varmasti olemaan varuillaan vielä pitkään, Hätönen sanoo.

Yritetäänkö saada Suomeen?

Tapauksen tutkinta etenee nyt kansainvälisen yhteistyön kautta. Helsingin poliisi ei ole lähdössä Irakiin ainakaan ilman paikallisviranomaisten lupaa.

– Kaikki on tehty, mitä tässä vaiheessa voidaan tehdä. En pysty tarkemmin kommentoimaan, mitä yritämme tai emme yritä nyt tehdä, mutta odottelemme tuloksia. Kaikkia vaihtoehtoja selvitetään.

Poliisi ei vielä kommentoi sitä, pyritäänkö Al-Hmedavi saamaan Suomeen Irakista.

Mies on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa poissaolevana rikoksista todennäköisin syin epäiltynä. Hänestä on tehty eurooppalainen pidätysmääräys.

Al-Hmedavia epäillään kahdesta murhan yrityksestä, kolmesta törkeästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Lastensuojelun toiminnasta rikostutkinta

Puukotukset tapahtuivat Haagassa lastensuojelun yksikön edustalla perhetapaamisen päätteeksi.

Tutkinnan aikana poliisi onkin tutkinut myös tapaamisen järjestäneen lastensuojelun toimintaa.

Selvittelyjen jälkeen poliisi käynnisti toukokuun lopulla esitutkinnan lastensuojelun toiminnasta.

– Meidän näkemyksen mukaan asiassa on syytä epäillä rikosta. Tässä on kaksi tahoa, joita on syytä epäillä: sosiaaliviranomaiset ja palvelun tarjoaja, joka on järjestänyt tapaamispaikan. Sitä en kommentoi, kuinka montaa henkilöä on syytä epäillä, Hätönen kertoo.

Viranomaisia koskeva esitutkinta siirtyy tällä viikolla Helsingin poliisilta Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle.

Tuoreimmat aiheesta

Haagan puukotus